Kirja, merkityksetön kasa paperia vai seikkailu kansien välissä

Idea tähän postaukseen tuli Hesarin mielipidepalstalta, tästä Britta Eklundin kirjoituksesta. Hän pohtii kirjoituksessaan kirjojen merkitystä, lähinnä siltä kannalta, että "Eikö tekstien lukeminen oikeista, painetuista kirjoista ole jo vanhanaikaista?". Tämä sai tietenkin miettimään omaa suhdetta kirjoihin, lukemiseen ja kirjastoihin. Brittan mielestä kun kirjastot ovat kirjavarastoja, joita ei oikeastaan tarvita kuin "niitä varten, jotka tutkivat vanhanajan asioita." Hauskaa olisi tietää, minkä ikäinen Britta mahtaa olla ja millainen suhde hänellä on lukemiseen ja kirjoihin. Oma päätelmäni on, ettei lukeminen ja kirjat ole Brittan tärkein harrastus. 

Minulle taas kirjat, lukeminen ja kirjasto ovat olleet merkittävä osa elämää ja ovat edelleen, aina vaan. Opin 6-vuotiaana lukemaan ja siitä asti nenä on ollut kirjassa kiinni. Välillä kesken on useampikin kirja, aina vähintään yksi. Olen viime vuosina saanut uutta perspektiiviä kirjallisuuden ja kirjastojen maailmaan myös Kirjastolehden avustajana. Sitä kautta olen saanut mahdollisuuden keskustella kirjastoista, lukemisesta ja kirjoista esim. Tuomas Enbusken ja Jenni Haukion kanssa. Molemmilla on hyviä ajatuksia em. asioista. Enbuske mielestäni onnistuneesti vertasi kirjoja kakluuneihin. Kumpaakaan ei sinänsä nykymaailmassa tarvita, mutta ihmiset silti omistavat molempia. Haukio taas vertasi kirjastoa kirkkoon, "Kirjasto merkitsee kirjallisuudelle samaa kuin kirkko uskonnolle", jokapäiväisenä mahdollisuutena löytää kirjojen ja kirjallisuuden äärelle, demokraattisesti ja ketään väheksymättä. 

Arkisemmissa keskusteluissa tulee monesti esiin kirjan kätevyys. Siitä ei lopu akku kesken eikä kenttä häviä. Kesäisessä auringonpaisteessakin kirjaa pystyy lukemaan mainiosti, silloinkin, kun tabletin ruudulta ei erota mitään. Kirjaa voi lukea vaikka kylvyssä tarvitsematta pelätä sähköiskua eikä e-kirjassa pääse samalla tavalla ihastelemaan kansia ja selailemaan kirjoja ihan vain selailemisen ilosta. Kirja on tasa-arvoinen kirjastojen ansiosta, kellä vain on mahdollisuus lukea mitä vain klassikoista uutuuksiin. Kirjastot eivät siis suinkaan ole pölyttyneitä varastoja vaan seikkailujen aarreaitta. Haluaisinkohan tänään seikkailla Pariisin kaduilla Katherine Pancolin johdattamana vai liittyä Pentti Saarikosken haamun seuraan Antero Viinikaisen sanoin. Mutta olisihan yöpöydällä kesken myös John Kerrin kirja psykoanalyysin synnystä. Hmm, tietokone kiinni ja lukemaan! 

Juhannustunnelmia

Tänä vuonna juhannus sujui rauhallisesti vanhempien luona Kymenlaaksossa. Ohjelmassa oli mansikoiden syömistä, kissojen rapsuttelua, kirjan lukemista, kukkasia, maisema-ajeluja ja tietenkin hössöttäviä vanhempia. Juhannuksen kuvakavalkadissa on luvassa lähinnä kauniita maisemia ja luonnollisesti myös kukkasia, eihän tämä muuten minun blogini olisi. Valitettavasti kuvat ovat iPhone-laatua, en tajunnut ottaa järkkäriä juhannusreissulle mukaan. On siis palattava mm. Hiidenvuorelle uudestaan. 

Juhannusaatto alkoi erittäin aurinkoisella kävelyllä

Kirkas auringonpaiste ja iPhonen kamera eivät ole se paras yhdistelmä,
mutta leikitään, että näissä kuvissa fiilis on tärkein. 

Kävelylenkin jälkeen bongailin äidin pihakukkasia.

Tämä hassu otus oli jo kukkinut. 

Hissu, kissaneitonen, joka kauhoo nappuloita suuhunsa makuultaan.
Laiskuuden multihuipentuma. 

Juhannuksen seitsemän kukkaa.

Virran silta

Kymijokea

Vuosikertasilta

Hiidenvuorelle kiivetessä taisi kallioon piirtyä hiiden profiili. 

Vielä jaksaa, enää ehkä 100 porrasta jäljellä. 

Näkymät Hiidenvuorelta olivat kiipeämisen arvoiset.
Laella ollaan 60 metriä Kymijoen pinnan yläpuolella. 

Aikamoisen kapea kannas.

Superkuu ei vielä ollut kovin super. 

Tuo liekin näköinen juttu on juhannuskokko vastarannalla. 

Kuvittelin olevani Kymenlaaksossa, mutta tuossa lukee Rauman Meripelastusyhdistys. 

Miiru, kohta 10-vuotias kissaneito,
joka autuaasti unohtaa ikänsä ja kipaisee katonrajaan kaapin päälle nukkumaan. 

Rokkia on kaikkialla. 

Mankalan voimalaitos

Piikkinokkamosse, Moskvits vuodelta 1953. 

Pesäke, kaivettu 1916-17.

Mukulanlahdella.

Löytyihän luontopolun varreltakin jotain kukkivaa. 

Mukulanlahden lintutornista.

Takaisin äidin pioneja ihailemassa.