Mitä musiikki on? Palloja ja muita merkintöjä nuottiviivastolla, sormien erilaisia asentoja kitaran kaulalla ja pianon koskettimilla, kylmiä väreitä selkäpiissä, typerän onnellista hymyä ja suolaisia kyyneleitä, oikean levykaupan tuoksu, nautintoa, kestäviä muistijälkiä, riipaisevia hetkiä, rakkautta ja surua.
Joku tuntematon on joskus todennut hienosti: "Music is what feelings sound like" ja kuinka oikeassa hän onkaan. Omalta kohdaltani uskallankin melkeinpä väittää, että ellei joku ystävistäni ole nähnyt minua jollain keikalla fiilistelemässä/tanssimassa hiki päässä tai muuten vain suu vaahdossa selittämässä jostain bändistä/keikasta/biisistä, hän ei tunne minua täysin. Sen verran suuri osa elämääni musiikki on. Jokaiseen tilanteeseen ja tunteeseen on biisi/levy. Joku biisi voi lennättää hetkessä vuosien taakse johonkin tiettyyn hetkeen niin, että meinaa polvet pettää alta ja poskilihakset krampata hymyilemisestä. Toisaalta taas, on myös katkeransuloisia biisejä, joihin liittyvät muistot eivät ainakaan alkuun hymyilytä. Onpa toisinaan ollut kokonaisia levyjä parikin vuotta levyhyllyssä täysin koskematta, kun sen on kuunnellut puhki esim. erotilanteessa. Sopivan ajan jälkeen levyä/biisiä voi kuunnella taas ja käydä läpi muistoja, mutta noista biiseistä ei koskaan tule "vain" biisejä, ne ovat niin täynnä tunteita.
Livekeikat ovat varsin vakiintunut osa vapaa-aikaani, toisinaan joka viikottainen ilo. Keikat varsinkin ovat tuoneet elämään myös uusia ystäviä, samanhenkisiä ihmisiä, joille ei tarvitse erikseen selittää, miten mieletön juttu musiikki on. Tuo edellämainittu korostuu varsinkin alakulttuureissa, pienissä porukoissa, jotka kuuntelevat esim. rockabillyä. Niillä keikoilla on ihan erilainen, yhteisöllinen fiiliskin kuin niillä aika harvoilla mainstream-keikoilla, joilla olen käynyt. Ja niin, ne keikat. Ne saavat parhaimmillaan aikaan hymyn, joka aiheuttaa työkaverilta keikkaa seuraavana päivänä töissä kysymyksen, että olenko mahtanut rakastua edellisiltana. Hyvän keikan jälkeisessä euforiassa leijaillessa menee toisinaan monta päivää ja vaikka se fiilis saattaakin päivien kuluessa hiukan laantua, ei tarvita kuin vaikka joku tietty biisi lennättämään takaisin keikkatunnelmiin.
Taidanpa tehdä joskus postauksen keikkafiilistelyistä kuvien muodossa.
P.S. Jälkihuomautuksena on pakko kertoa, että tämän postauksen kirjoittaminen ei ollut helppo juttu ollenkaan ja se on lojunut luonnoksissa pitkään eri vaiheissaan. Vaikka musiikki on tärkeää ja rakasta, siitä kirjoittaminen tällä tavalla on jotenkin vaikeaa ja henkilökohtaista ja hirvittää, että kuulostaa kornilta tms. Mutta nyt on joka tapauksessa kirjoitettu, en voinut jättää kirjoittamattakaan.
