Miksi juuri psykologia?

Ohhoh, heti perään toinen blogipostaus. Koska toista nilkkaa vaivaa virheasennosta johtuva kipuilu ja asentoa korjaava jumppaohjelma on meneillään, lenkkipostauksia ei vielä hetkeen ole tulossa. 

Kirjoitetaanpa siis lisää opiskelusta, koska se on herättänyt keskustelua ystäväpiirissä. Eilisen postauksessa sivuttiin erään ystäväni kanssa käytyä keskustelua siitä, miten opiskeleminen on vaan aika mahtavaa touhua ja miten siitä saa paljon enemmän kuin mitä sille antaa. Tänään alkukipinän postaukseen antoi toinen ystäväni, joka miettii, pitäisikö alkaa opiskella ja jos, niin mitä. 

Tuttuja ajatuksia itsellekin. Mietin aika pitkään, mitä opiskelisin ja haluaisinko yleensäkään opiskella lisää. Teen työkseni markkinointia ja harrastan lehtijuttujen kirjoittelua, joten loogistahan olisi ollut opiskella markkinointia ja/tai viestintää. Markkinoinnin opiskeleminen olisi varmasti ollut urakehityksen kannalta järkevää ja tuonut tullessaan uusia uravaihtoehtoja, viestinnän opiskeleminen olisi sekin voinut avata uusia ovia jo tutulla alueella. Mutta päätin kuitenkin kuunnella sitä pientä, sisäistä ääntä, jolla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Kun klikkasin viime marraskuussa itseni Avoimen Yliopiston sivuille, ei ollut pienintäkään epäilystä, etteikö päätökseni olisi ollut se juuri oikea. Nyt kaksi kurssia myöhemmin tuntuu entistä vahvemmin siltä, että päätös oli juuri se oikea. 

Jos näin vähän yli kolmekymppisenä jotain on oppinut, se on se, että kannattaa kuunnella sitä pientä, sisäistä ääntä ja tehdä asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Esim. tässä opiskelussa tulee tottakai eteen hetkiä, kun miettii, oliko sittenkään fiksua kuormittaa iltojaan ja viikonloppujaan luennoilla ja lukemisella. Uuden oppimisen, oivaltamisen ja hyvien keskustelujen antama fiilis kertoo kuitenkin selkeästi, että oikealla tiellä ollaan. Tulevaisuus on tulevaisuutta, just nyt opiskelu tuntuu hyvältä ja omalta. 

Setä Freudia ja mantelitumakkeita

Kirjoitin tammikuussa aloittavani psykologian opinnot Avoimessa yliopistossa. Nyt, toukokuun hipoessa puoltaväliä, takana on jo kaksi kurssia ja yksi (läpimennyt) tenttikin. Tänään alkoi kolmas kurssi. Urheilukisahenkisesti kysynkin nyt itseltäni: "Miltä nyt tuntuu?" "Onko kannattanut hypätä mukavuusalueensa ulkopuolelle ja taapertaa kerta toisensa jälkeen reppu selässä luennolle?" Vastaan: "Tuntuu mahtavalta ja on kannattanut!!" Juttelin juuri erään aivan toista alaa opiskelleen ystäväni kanssa opiskelemisesta ja tulimme yksissä tuumin siihen lopputulokseen, että opiskeleminen on, trendikästä ilmausta käyttääkseni, voimaannuttavaa. Kun nyt aikuisena opiskelee puhtaasti omasta mielenkiinnosta, myös tentteihin lukeminen on ihan erilaista kuin silloin nuorempana, varsinkin peruskoulussa. Tottakai pänttääminen on aina pänttäämistä, mutta nyt siitäkin jollain hassulla tavalla nauttii. 

Luennolla voi törmätä myös aiempien opiskelijoiden taiteeseen.
Tämä teos on Metsätalosta. 

Opiskelu tekee ihmisen, ainakin minut, terveellä tavalla nöyräksi tieteen edessä. Psykologia on tieteenalana nuori ja silti silläkin on jo reilusti yli sata vuotta historiaa, jonka aikana on tapahtunut paljon. Uusia teorioita, tutkimus- ja terapiamenetelmiä, tulkintoja ihmisen käyttäytymisestä eri tilanteissa, aivojen toiminnan kuvantamista ja vaikka mitä. Luennolla istuessaan tuntee itsensä toisaalta pieneksi ja nöyräksi uuden opiskelijaksi, mutta samalla psykologia tieteenä toivottaa tervetulleeksi kaikenlaista ajatustyötä ja elää keskusteluista, joissa jokainen mielipide on tärkeä. 

Tähän mennessä olen opiskellut persoonallisuuspsykologiaa, kliinistä eli terveyden ja mielenterveyden psykologiaa, uusimpana kurssina alkoi juuri kognitiivisen ja neuropsykologian kurssi. Jo nyt huomaa, miten kaikki tieto kietoutuu yhteen ja tukee kokonaisuutta. Toki myös se, että termit käyvät entistä tutummiksi, auttaa opiskelua ja sekä kuullun että luetun ymmärtämistä. On aika mahtava fiilis, kun aiempien luentojen ja itse luetun pohjalta pystyy muodostamaan päässään kokonaisuuksia ja lisäämään niihin paloja kuin palapeliin. Tosin, luulen, että tässä palapelissä on aika paljon enemmän kuin 1000 palaa ja se on hyvä asia se. 

Välillä tenttikirjan vastapainoksi tarvitaan vaikkapa Kevätpörriäinen.