maanantai 14. joulukuuta 2015

Hyvän kirjan tuntomerkkejä

Eilen illalla luin loppuun hyvän kirjan. Kirjan, jonka parissa aika katoaa, joka saa silmien edessä aukeamaan monenlaiset maisemat, joka tutustuttaa erilaisiin ihmisiin ja kohtaloihin, joka koskettaa ja liikuttaa, joka hymyilyttää ja hyrisyttää. Sellaisen, jonka loputtua jää vähän tyhjä tunne. Missä ovat ne ihmiset, joiden parissa on viettänyt tuntikausia aikaa? Entäs ne maisemat, tuoksut ja äänet? Mitäs sitten? Kun on lukenut hyvän kirjan, ei voi ihan heti aloittaa uutta kirjaa. Ehkä seuraavana iltana, mutta ei samantien. Pitää sulatella, pohdiskella, makustella, sanoa jäähyväiset kirjan henkilöille. Vasta sitten voi päästää uudet henkilöt elämäänsä, avata uuden kirjan ensimmäisen sivun, sukeltaa uusiin maisemiin. 

Tällä kertaa tuo hyvä kirja oli Anthony Doerrin All the Light We Cannot See, joka on myös suomennettu nimellä Kaikki se valo, jota emme näe. Ymmärrän varsin mainiosti, miksi Doerr on Pulitzer-palkinnon kirjastaan saanut! Suosittelen. 


Kuva, jonka Hanna (@hannanoma) julkaisi

maanantai 26. lokakuuta 2015

Tiedäthän...

Tiedäthän sen aina yhtä houkuttelevan ajatuksen katsoa vielä yksi jakso hyvää sarjaa Netflixistä, vaikka seuraavana aamuna on todella aikainen herätys? 

Tiedäthän, miten helppoa edellisessä tilanteessa on käyttää tekosyynä sitä, että nukuttaapa sitten paremmin seuraavana yönä hotellin lakanoissa, kun on kunnolla väsynyt? 

Tiedäthän, miten kivaa on fillaroida yliopistolta kotiin pimenevässä Helsingissä, vaikka varpaat ovatkin vähän jäässä ja viima saa veden valumaan poskille asti? 

Tiedäthän, miten hassu keskustelu hyvän ystävän kanssa saa hymyilemään vielä pitkään keskustelun päätyttyäkin? 

Tiedäthän, miten YouTube osaa joskus ehdottaa just sitä siihen hetkeen täydellistä biisiä? 

Tiedäthän, että elämä on noin yleensä aika pirun kivaa? 


lauantai 22. elokuuta 2015

Uuden kodin ekoja kertoja


Pari kuukautta on vierähtänyt uudessa kodissa ja edelleen olen käytännössä päivittäin iloinen siitä, miten kivan kodin onnistuin löytämään. Koti ja kaupunginosa tuntuvat omilta ja se on kiva fiilis se.

Yksi hauskimpia asioita uudessa kodissa ovat ekat kerrat. Eka yö muuttokaaoksen keskellä, ekat siivoamiset, ekat verhot ja tietenkin ekat vieraat niin kaaoksen keskellä kuin nyt sen vähetessäkin, samoin ekat pienet kotikemut. Ihanaa on myös se, että niitä ekoja kertoja on vielä monia tulossa.

Vuodenaikojen vaihtumisen ansiosta parveke elää ekoja kertoja melkeinpä omana juttunaan, syksyn tullen uuden kodin parvekkeella huikean hyvin viihtyvät kukkaset vaihtuvat kynttilälyhtyihin. Mutta nyt parveke saa toimia vielä toivottavasti pitkään kukkasten kotina!

Sisätiloissa edessä ovat ekat isommat kemut, kun ystävät kutsutaan tupaantuliaisiin. Vuodenajat näkyvät tietenkin sisälläkin, valon määrä ja väri vaihtuu kotiani hellivässä ilta-auringossa. Vähintäänkin siis ekan vuoden ajan on luvassa kaikenlaisia ekoja kertoja uudessa kodissa, jään odottamaan niitä innolla!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Sateisen sunnuntain muuttopuuhia

Edellistä postausta kirjoittaessani asunnonmetsästys oli juuri alkanut ja mieleen oli muodostunut jonkinlainen käsitys siitä, millaisen kodin haluaisin jatkossa. Nyt, noin kuukautta myöhemmin, taskussa on uuden kodin avaimet ja muuttoprojekti on jo täydessä vauhdissa. Tänäänkin on talkooporukalla (valtava kiitos kaikille talkoolaisille jo nyt!) kannettu uuteen kotiin tavaroita niin, että molemmat olkapäät ovat isojen kassien kantamisesta pienillä mustelmilla ja selkä tuntuu kankealta. Mutta se on pieni hinta siitä, että muuttoa saa tehdä rauhassa, kassillinen kerrallaan. Melkein kaikki tavarat saa heti paikoilleen ja välttyy siltä kamalalta kaaokselta, joka yhden päivän aikana muuttamisesta aina syntyy. Samalla on ollut aikaa käydä läpi tavaroita, laittaa osa kiertoon, osa roskiin, vapauttavaa. 

Erkkeriä ei uudesta kodista löydy, mutta talolla on ikää useampi vuosikymmen, ikkunalaudalle mahtuu monenmonta viherkasvia, valo tulvii sisään suurista ikkunoista ja sijainti on loistava, vieressä on puisto ja merikin ihan lähellä edelleen, samoin työpaikka ja harrastukset. Lisäksi uudessa kodissa on pikkuinen parveke, johon ilta-aurinko paistaa. Enpä voisi iloisempi olla ja mikä tuuri, sillä uusi koti löytyi alle kahdessa viikossa ja se on toinen asunto, jota kävin katsomassa. Vajaan parin viikon päästä loputkin tavarat siirtyvät uuteen kotiin, aikamoisen ihanaa! 
Uuden kodin lähipuistossa kukkii upea alppiruusu.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Asuntoilmoituksia ja erkkeriunelmia

Viime viikolla se tuli, viesti, jota olen tavallaan jo useamman vuoden osannut odottaa ja sitten en kuitenkaan. Mutta sieltä se tuli. Asumukseni, kotikoloni, jossa olen asustellut kymmenisen vuotta, menee myyntiin. Toki uusi omistaja voisi haluta pitää myös minut, pitkäaikaisen vuokralaisen, mutta koska olen päätynyt jo ennen ko. viestin saapumista muutaman kerran selailemaan asuntoilmoituksia, aika taitaa olla kypsä uudelle kotikololle. 

Tulipalokiirettä ei ole, aikaa on vähintään puoli vuotta, mutta niin vain olen jo varsin tehokkaasti surffaillut asuntoilmoitussivuilla ja suosikkeja on löytynyt useita. Tällä kertaa muuttaminen on jotenkin erilaista kuin silloin aikoinaan tähän nykyiseen kotiin muuttaessani. Tässä asui minua ennen silloinen työkaverini ja hänen kauttaan päädyin tähän asumaan. Loistava sijainti, edullinen vuokra ja pienestä koostaan huolimatta varsin kiva kämppä ovat pitäneet minut paikoillaan. Mutta silti osuvin verbi oli päätyä vaikka tyytyväisenä tässä olenkin asustellut. 

Nyt on kuitenkin hyvä ajankohta miettiä, millaista asuntoa haluaisin kutsua tulevaisuudessa kodikseni. Ostaminen ei valitettavasti tule kyseeseen, joten vuokrailmoituksia selailen. Samoilla kulmilla haluan jatkossakin asustella, meri ja keskusta lähellä, samoin työpaikka ja harrastukset. Haaveilen erkkeristä, vanhasta talosta, korkeista huoneista ja jyhkeistä ikkunalaudoista sekä runsaasta valosta. Tottakai asunnon etsiminen on haaveiden ja realiteettien yhteensovittelua, mutta unelmia pitää silti olla! Katsotaan, minne unelmani vievät! 
Unelmia kuvana.
Kuvan lähde esny.se 

torstai 14. toukokuuta 2015

Kirjaimellisesti käsistä lähtenyt neuleprojekti

Viime talvelta jäi jostain syystä luonnoksiin erään neuleprojektin tarina. Tarvitaan niitä sormikkaita keväälläkin, joten tässäpä käsistä lähtenyttä neuleprojektia viime talvelta. 

Ensin oli lanka. Ihana, lempilankakaupasta löytynyt lanka, jota pari kertaa ihastelin loppukesän ja alkusyksyn aikana, mutta en vielä keksinyt, mitä siitä tekisin.  Sitten tuli syksy ja oli aika kaivaa käsineet esiin. Hyvin palvelleet villasormikkaat näyttivät siltä, että oli aika etsiä uudet. Ja niin syntyi idea, se ihana lanka ja sormikkaat. Siitä ihanasta langasta tulee sormikkaat! Siispä lankakaupoille ja elämäni ensimmäistä kertaa väsäämään sormikkaita. 

Mutta miten sormikkaat tehdään? Lapasten kutominen oli tuttua, mutta mites ne sormet. Yhdistelin kahta eri ohjetta ja sovelsin omaa ideaa. Aloitin ensin eräässä ohjelehdessä olleella ohjeella ja kun se ei vastannutkaan ideaani, hyppäsin lennosta toiseen ohjeeseen. Siispä sormikkaista tuli sekoitus kahta ohjetta ja omaa ideaa. Käytännössä sormikkaat on tehty teeteen ohjeella, varsi vain on omaa, 4 cm joustinneuletta (1 o, 1 n). Koska lanka on värikästä, jätin teeteen ohjeesta tekemättä koristelut. Lisäksi peukalokiilaa tehdessä tein lisäykset langankierrolla, ohjeessa neuvotaan tekemään lisäykset neulomalla silmukoiden välinen lanka. Langankierrolla sain kuitenkin itseäni enemmän miellyttävän, reiättömän lopputuloksen.  
Sormikkaat valmistuivat varsin nopsasti ja niitä tehdessä viihdykkeenä toimi mm. Yle Areena ja Netflix. Rentoa ajanvietettä! Mutta mitäs sitten? Neulomisinnostus jatkui pahana ja lankaakin jäi yli puoli kerää. Mites pipo? 

Pipon piti jotenkin muutenkin sopia sormikkaisiin kuin vain langan suhteen. Siispä taas tuunattiin hiukan ohjetta. Tein joustinneuletta ohjeen 3 cm sijaan 4 cm enkä virkannut pipoon ketjua. Piposta tuli yksinkertainen, mutta sileä pinta ja joustinneule olivat ne jutut, jotka yhdistivät pipon ja sormikkaat. 

Kaulahuivin idea tuli raitiovaunussa matkalla Messukeskukseen Lemmikkimessuille ja koska mukana ei ollut muistivihkoa, sai kännykän muistiinpanot toimia tallennusvälineenä. Eihän sellaista riskiä voi ottaa, että unohtaa idean! Kaulahuivissakin piti tietenkin olla joustinneuletta ja sileää neuletta. Lainasin Baktus-huivista silmukoidenlisäystahdin, mutta muuten malli on oma keksintöni. 

Näin huivini syntyi. Baktus aloitetaan neljällä silmukalla, mutta minun huivini alkoi 14 silmukasta hyvinkin sattumalta, joten alkusilmukoiden lukumäärällä ei ole väliä. Neuloin alkuun joustinneuletta 14 silmukalla 3 cm. Sen jälkeen lisäsin keskellä, eli tässä tapauksessa kudottuani joustinneuletta 7 silmukan verran, yhden silmukan langankierrolla ja kerros loppuun joustinneuletta (7 silmukkaa joustinneuletta, 1 langankierto, 7 silmukkaa joustinneuletta). Sen jälkeen neuloin kolme kerrosta niin, että molemmissa reunoissa 7 silmukkaa jatkoivat joustinneuletta ja keskellä olevan silmukan neuloin oikealla puolella oikeana ja nurjalla nurjana. Neljännellä kerroksella lisäsin taas yhden silmukan (langankierrolla tämäkin ja tästä eteenpäinkin) ja neuloin taas 3 kerrosta (lisäyskerroksella siis 7 silmukkaa joustinneuletta, langankierto, 1 oikein, 7 silmukkaa joustinneuletta). Sen jälkeen taas yksi silmukka lisää, mutta nyt toiselle puolelle ensimmäistä lisäämääni silmukkaa (7 silmukkaa joustinneuletta, 2 oikein, langankierto, 7 silmukkaa joustinneuletta). Näin jatketaan, kunnes langasta on neulottu noin puolet (esim. vaaka on kätevä apuväline). Sen jälkeen alkavat kavennukset, jotka nekin tehdään sileän neuleen reunoissa vuorotellen molemmissa reunoissa. 
Näillä neulomuksilla pysyi koko talven lämpimänä ja iloisen väriset lämmittäjät piristivät myös mieltä talven pimeydessä. Lanka vaikuttaa hyvin kestävältä, ahkerasta käytöstä huolimatta esim. sormikkaissa ei näin kevään koitettua ole nyppyjä eikä kuluneita kohtia. Suosittelen! 

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kiireen ja stressin nujertajat

Aika monelle taitaa olla tuttu sellainen tunne, kun päässä vain surisee kaiken kiireen ja stressinkin keskellä. Aivot eivät meinaa iltaisin mennä "pois päältä", kun pitäisi käydä nukkumaan ja stressi kiristää hartiat kipeäksi mykkyräksi. Suoraan omasta elämästäni koko repertuaari. Mitä sitten voi itse tehdä? 

Itsekseen mikään noista ei katoa vaan on tehtävä itse jotain asian hyväksi. Tunnustan suoraan, että tuon sisäistämiseen meni aika monta vuotta, mutta parempi nyt kuin vuosien kuluttua! Kokeilun ja etsiskelyn jälkeen olen tainnut löytää ainakin itselleni toimivan yhdistelmän. (Lähes) jokapäiväisellä meditaatiolla saa aivot "pois päältä" ja surinan hiljenemään. Meditaatiota koskee sama kuin moni muitakin asioita elämässä, jokaisen täytyy löytää se juuri itselle sopiva tapa, ohjattu tai itsenäisesti tehty. Aloittelevana meditoijana (säännöllistä meditointia on tätä kirjoittaessa takana viitisen viikkoa) pidän ohjatusta meditaatiosta ja siihen on nykyään vaihtoehtoja, joista löytyy varmasti jokaiselle se sopivin. On meditaatiotunteja esim. joogasaleilla ja appeja älypuhelimiin, oma valintani on verkossa ja älypuhelimessa toimiva Headspace. Voin itse valita, milloin on sopiva hetki meditoida, kätevää! 
Kevätaurinko joogasalille mennessä.
Viikottainen joogatunti taas avaa hartioiden kipeät mykkyrät ja suoristaa selän. Joogan jälkeen veri kiertää koko kropassa ja kiristykset ovat kadonneet. Jooga auttaa meditaation lailla myös kuuntelemaan omaa itseä ja omaa kroppaa. Tässäkin testailu auttaa, että löytää juuri omalle kropalle ja päälle sopivan joogatyylin ja -opettajan. Minun joogasalini on pieni, ihana Pihasali
Kävelyllä Lauttasaaressa yhdessä hyvän ystävän kanssa.
Lisäksi kiireen nujerrukseen ja jaksamiseen auttavat omalla kohdallani myös liikunta, ystävät, musiikki, teatteri, käsityöt, lukeminen, asiat, jotka saavat ajatukset pois töistä ja muista sellaisista. Päämäärätön fillarointi ympäriinsä tai ripeä lenkki kävellen/juosten tyhjentävät päätä mukavasti ja sinne lenkkireitin varrelle jäävät helposti ärsytykset, kotiin palaa kepein mielin. Eikä mikään ole parempaa kuin ystävät, musiikki ja muut taidemuodot tai käsitöiden nypertäminen. Välillä sen kävelylenkinkin voi yhdistää ystävien tapaamiseen, toimii taatusti! 
Musiikki on parasta aina ja kaikkialla!
Tässä kuvassa jo aiemminkin blogissani mainittu Whistle Bait. 

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Luentosalikaipuu

Huhtikuun alku. Tähän aikaan vuosi sitten taisi olla meneillään kliinisen psykologian kurssi. Tänä vuonna vaivaa luentosalikaipuu, kun perusopinnot on suoritettu ja aineopintojen alkamista pitäisi malttaa odottaa loppukesään asti. Olihan se opiskelu ajoittain suhteellisen rankkaakin, vieläpä työn ohessa, mutta silti niin kovin palkitsevaa. Olen jo useamman kerran viime aikoina huomannut, miten ajatuksiin hiipii kaipaus luentosalin penkille, kirjastoon ja melkeinpä jopa tentteihinkin. Lähipiiri saattaa tosin olla ihan iloinen tauosta opiskelussa, useampikin on tainnut kuulla miniluentoja, kun olen innostunut selittämään jotain. 

Onneksi perusopinnot on suoritettu sen verran hyvillä arvosanoilla, että pitäisi olla ainakin jonkinlaiset mahdollisuudet päästä aineopintojen pariin. Niitä ei pääse avoimessakaan yliopistossa opiskelemaan pelkästään ilmoittautumalla vaan perusopintojen arvosanojen keskiarvon täytyy olla vähintään kolme (arvosteluasteikko 1-5) ja kirjallisesta alkukuulustelustakin täytyy selvitä kunnialla. Perusopintojen jäljiltä on pohjana paitsi käsitys psykologian perusteista, myös luento- ja tenttiosaamista. Esseevastausten kirjoittaminen ja aivojen osien pänttääminen pitkän opiskelutauon jälkeen oli melkoinen oppimiskokemus jo itsessään puhumattakaan siitä kaikesta asiasisällöstä. Mutta kyllä opiskelu vaan on ihan mielettömän siisti juttu! 

Uusia opiskeluja odotellessa olen täyttänyt kalenteria mm. joogalla ja piirustuskurssilla, huisin kivoja juttuja nekin! 
I respect people who get nerdy as fuck about something they love. - Leah Raeder, Unteachable 

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kirjan vuoden lukuhaaste

Vuosi 2015 on Kirjan vuosi ja nappasinpa silmieni eteen osuneesta Kirjan vuoden lukuhaasteesta itselleni haasteen. Päivitän listaani vuoden mittaan uusissa postauksissa, mutta tehdäänpä katsaus, mitkä kohdat on jo hallussa. 

  1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: 
  2. Kirja, josta on tehty elokuva: 
  3. Vuonna 2015 julkaistu kirja: 
  4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin: 
  5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä: Duchovny, David: Holy Cow! (kesken)
  6. Kirja, jonka nimi on yksi sana: Wyden, Peter: Stella (kesken)
  7. Novellikokoelma: 
  8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle: 
  9. Tietokirja: Hertle, Hans-Hermann: The Berlin Wall Story
  10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja: 
  11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut: 
  12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle: 
  13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon: 
  14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja: Kankimäki, Mia: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
  15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään: 
  16. Kirja, jota äitisi rakastaa: 
  17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta: 
  18. Yli 100 vuotta vanha kirja: 
  19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä: 
  20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella: 
  21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut: 
  22. Muistelmateos tai elämäkerta: 
  23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä: 
  24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä: 
  25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja: 
  26. Kirjatrilogia: 
  27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja: 
  28. Kirja, jonka nimessä on väri: 
  29. Kirja, jossa on taikuutta: 
  30. Sarjakuva-albumi tai -romaani: 
  31. Elämäntaito- tai self-help-kirja: 
  32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi: 
  33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta: 
  34. Kirja, jonka nimessä on numero: 
  35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla: 
  36. Runokirja: 
  37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa: 
  38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken: 
  39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi: 
  40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja: 
  41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin: 
  42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua: 
  43. Kirja, jossa on yli 500 sivua: 
  44. Klassinen rakkausromaani: 
  45. Kirja, joka pelottaa sinua: 
  46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit: 
  47. Hauska kirja: 
  48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä: 
  49. Jännityskirja tai dekkari: 
  50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle: 
Monta kohtaa on vielä tyhjänä, tästä on hyvä jatkaa Kirjan vuotta! 

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Raakasuklaata ja metroseikkailuja

Jos joskus blogipostauksen aihe sopii blogin nimeen kuin nenä päähän, nyt se tapahtui! Sain ilokseni kutsun kauppakeskus Itikseen work shopiin tekemään raakasuklaata. Itiksen 2. kerroksessa on 12.4. asti RUPLAn ja GreenStreetin pop-up-tila, joka on täynnä kaikkea ihanaa. On taidetta, vintage-huonekaluja, vaatteita, kahvia ja raakaherkkuja – ja maaliskuisena iltana kymmenkunta bloggaajaa valmiina käärimään hihat ja tekemään raakasuklaata. 

Hurautettuani metrolla Itikseen ilta alkoi tervetulosanoin. Niitä oli lausumassa kauppakeskus Itiksen kauppakeskusjohtaja Kirsi Feirikki sekä mies RUPLAn ja GreenStreetin takana, Johannes Laine. Heidän jälkeensä oli GreenStreetin ja RUPLAn Ainon vuoro saada huomiomme. Edessään Ainolla oli pöytä täynnä purkkeja ja purnukoita, kaakaovoita, kaakaojauhetta, lucumaa, macaa, tocoa, hunajaa, inkamarjoja, pähkinöitä, kaakao-nibsejä, suolaa, appelsiinejä ja banaaneja. Alkuun Aino kertoi raakasuklaan valmistamisesta ja siitä, miten valmistusprosessin tarkoituksena on säilyttää kaakaon huikeat 1 200 aktiivista ainesosaa. Perinteistä suklaata tekemällä kaakaota paahdetaan ja käsitellään ja lisätään jos vaikka mitä lisäaineita. Lopputuloksessa ei juuri oikeaa, aitoa kaakaota ole.

Raakakaakaon tärkein asia on, että missään vaiheessa valmistusta raaka-aineita ei lämmitetä yli 40-asteisiksi. Siten varmistetaan, että nuo edellä mainitut 1 200 ainesosaa säilyvät aktiivisina. Kaakaovoita ja kaakaojauhetta, loppu onkin omasta mielikuvituksesta kiinni. Iso osa meistä oli vielä melko noviiseja raakasuklaan suhteen, joten Aino antoi meille lähes valmiin reseptin. Sanon lähes valmiin, koska saimme itse maistelemalla lisäillä tarvittaessa eri jauheita raakasuklaaseokseemme. Ja tietenkin niitä pähkinöitä, inkamarjoja, raastettua appelsiininkuorta ja muuta makoisaa. 
Kaakaovoin raastamisen, sulattamisen ja kuivien aineiden eli edellä mainittujen jauheiden lisäämisen jälkeen maisteltiin, lisättiin vähän lisää tocoa ja lucumaa sekä hunajaa. Johan alkoi maistua makealta! Sitten osaan muoteista pähkinöitä ja inkamarjoja ja suklaamassaa päälle. Loppuun massaan sekoitimme raastettua appelsiinin kuorta ja kaakaonibsejä. Suklaat laitettiin noin 15 minuutiksi pakastimeen jähmettymään. Sillä aikaa Aino kertoi tarkemmin raakasuklaan eri ainesosista ja niiden vaikutuksista. Erittäin valaisevien sanojen jälkeen oli aika kaivaa suklaat pakastimesta ja maistella tekemiämme herkkuja. 
Ja kylläpä olikin hyvää! Iloinen asia on myös se, että koska raakasuklaa on täyteläistä, pari palaa riittää innokkaammallekin suklaansyöjälle. Eivätkä Ainon puheet raakasuklaan energiaa antavasta vaikutuksesta olleet vähäteltyjä! Suosittelen seikkailua raakasuklaan maailmaan, herkullista ja tekee hyvää! Lisätietoa raakasuklaasta voit lukea mm. Jaakko Halmetojan raakasuklaa.com-sivuilta. 
Valmiit raakasuklaat, nam!

* Kiitos work shopin tarjonneille kauppakeskus Itikselle, RUPLAlle ja GreenStreetille! 

tiistai 10. helmikuuta 2015

Teetä ja levyvanua

Mitä tekemistä teellä ja levyvanulla on keskenään? Vastaus on tietenkin pannumyssy! Innokkaana teenjuojana keitän varsinkin viikonloppuisin pannullisen teetä, mutta jostain syystä huushollissani ei ole kuitenkaan ollut pannumyssyä. Siispä tuumasta toimeen! 

Sain jouluna äidin varastoista pari kerää valkoista Seitsemän veljestä -lankaa, mutta valitettavasti en pysty pitämään päälläni mitään Seitsemästä veljeksestä kudottua, joten piti keksiä sille toinen käyttötarkoitus. Samoihin aikoihin sain käsiini uuden Neulo-lehden ensimmäisen numeron, jonka sivuilta löytyi pannumyssyn ohje. Siitä alkoi projekti, jonka sain päätökseen tänään, kun levyvanutilaukseni saapui postiin. 

Ohjeessa pannumyssyyn tulee porokuvio, mutta omani tein yksiväriseksi. Samoin lisäsin taitekohtaan nirkkorivin, jolla sain taitoksen siistiksi. Muuten noudatin lehden ohjetta. 

Pannumyssy ennen levyvanua, taitosta ja viimeistelyä. 

Patalapun puolikkaat ennen kiinnittämistä ja levyvanua.
Kun osat olivat valmiit, oli aika leikata sopivankokoiset palat levyvanua ja viimeistellä työt. Virkkasin pannumyssyyn kiinnitysnauhan, jolla yläreuna sidotaan kiinni. Patalapun reunat virkkasin kiinni kiinteillä silmukoilla, samoin virkkasin pannumyssyn kääntöpuolella käännöksen kiinni asetettuani levyvanun paikoilleen. 

Valmis pannumyssy kyljellään. 

Valmiit pannumyssy ja patalappu. 
Sitten vain teenkeittoon. Tällä kertaa pannuun päätyi kiinalaista Naixiang Mao Feng -teetä, ihanan lempeän kermaista teetä, juuri sopivaa kiireisen päivän iltaan! 

Kuvassa pilkistävä pieni tiimalasi on löytö Berliinin-matkalta.
Matkasta lisää tuonnempana. 
* Näin pienen ja erittäin epäkaupallisen blogin kirjoittajaa kukaan tuskin edes epäilee yhteistyölinkkien jakajaksi, mutta varmuuden vuoksi totean erikseen, että linkit Neulo-lehden ja teekaupan sivuille eivät tuota kirjoittajalle mitään muuta kuin vinkkaamisen iloa. 

tiistai 20. tammikuuta 2015

Jokainen tulkoon omalla tavallaan onnelliseksi

Yksi isäni lempilausahduksia uskonnoista puhuessa on ollut: "Jokainen tulkoon uskollaan onnelliseksi". Voisin laajentaa sitä koskemaan koko elämää ja sanoa: "Jokainen tulkoon omalla tavallaan onnelliseksi".

Tämä on monesti ajankohtaista. Sitä se oli myös viime kesänä eräänä iltana terassilla jutellessani ikäiseni neitosen kanssa. Olemme tosiaan samana vuonna syntyneitä ja asumme molemmat pääkaupunkiseudulla, mutta olemme varsin erilaisessa elämäntilanteessa. Kaverini on pariutunut useamman lapsen äiti, joka on perhevapaalla ja minä lapseton sinkku, joka tekee töitä ja siinä sivussa opiskelee avoimessa yliopistossa. Me molemmat elämme omaa, itsemme näköistä elämää, sellaista elämää, jota haluammekin elää. Sisältö elämään tulee hyvin eri asioista, mutta sellaisista asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Hän seuraa lapsikatraansa kasvua ja kehitystä, minä opiskelen ihmisen kehitystä teoreettisemmalta kannalta psykologian luennoilla istuen. 

Onnea on mielenkiintoinen elämä. 
Vaikka nyky-yhteiskunnassa kumpikaan meistä ei poikkea normista (ihan kuin normista poikkeaminen olisi jotenkin kamalaa, ilman normista poikkeamista ei koskaan tapahtuisi minkäänlaista kehitystä), se ei silti tarkoita sitä, etteivätkö ihmiset ympärillämme kyseenalaistaisi valintojamme. Minulta toisinaan tiedustellaan, että eikö olisi parempi vain unohtaa opiskelut ja perustaa perhe. "Sullahan on kiva työpaikka, miksi sä istut illat luennoilla ja pänttäät tentteihin, kun voisit päästä helpommallakin?" Ja aina löytyy niitäkin, joiden mielestä ura on perhettä tärkeämpi. Mutta entäs jos ei halua päästä helpommalla tai noudattaa jonkun uteliaan käsitystä siitä, missä järjestyksessä elämää pitää elää tai mitä sillä pitää tehdä? Voisiko vain elää omaa elämäänsä? 

Oman elämän eläminen ei mielestäni kuitenkaan tarkoita sitä, että jumiutuu paikalleen vaan sitä, että tuntee olonsa omassa elämässään niin hyväksi, että uskaltaa astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, haastaa itsensä eri tavoilla ja muotoilla elämäänsä ihan juuri niin kuin itse haluaa. Jokainen tulkoon omalla tavallaan, omassa elämässään onnelliseksi. 


Onnellinen teehetki.