tiistai 10. helmikuuta 2015

Teetä ja levyvanua

Mitä tekemistä teellä ja levyvanulla on keskenään? Vastaus on tietenkin pannumyssy! Innokkaana teenjuojana keitän varsinkin viikonloppuisin pannullisen teetä, mutta jostain syystä huushollissani ei ole kuitenkaan ollut pannumyssyä. Siispä tuumasta toimeen! 

Sain jouluna äidin varastoista pari kerää valkoista Seitsemän veljestä -lankaa, mutta valitettavasti en pysty pitämään päälläni mitään Seitsemästä veljeksestä kudottua, joten piti keksiä sille toinen käyttötarkoitus. Samoihin aikoihin sain käsiini uuden Neulo-lehden ensimmäisen numeron, jonka sivuilta löytyi pannumyssyn ohje. Siitä alkoi projekti, jonka sain päätökseen tänään, kun levyvanutilaukseni saapui postiin. 

Ohjeessa pannumyssyyn tulee porokuvio, mutta omani tein yksiväriseksi. Samoin lisäsin taitekohtaan nirkkorivin, jolla sain taitoksen siistiksi. Muuten noudatin lehden ohjetta. 

Pannumyssy ennen levyvanua, taitosta ja viimeistelyä. 

Patalapun puolikkaat ennen kiinnittämistä ja levyvanua.
Kun osat olivat valmiit, oli aika leikata sopivankokoiset palat levyvanua ja viimeistellä työt. Virkkasin pannumyssyyn kiinnitysnauhan, jolla yläreuna sidotaan kiinni. Patalapun reunat virkkasin kiinni kiinteillä silmukoilla, samoin virkkasin pannumyssyn kääntöpuolella käännöksen kiinni asetettuani levyvanun paikoilleen. 

Valmis pannumyssy kyljellään. 

Valmiit pannumyssy ja patalappu. 
Sitten vain teenkeittoon. Tällä kertaa pannuun päätyi kiinalaista Naixiang Mao Feng -teetä, ihanan lempeän kermaista teetä, juuri sopivaa kiireisen päivän iltaan! 

Kuvassa pilkistävä pieni tiimalasi on löytö Berliinin-matkalta.
Matkasta lisää tuonnempana. 
* Näin pienen ja erittäin epäkaupallisen blogin kirjoittajaa kukaan tuskin edes epäilee yhteistyölinkkien jakajaksi, mutta varmuuden vuoksi totean erikseen, että linkit Neulo-lehden ja teekaupan sivuille eivät tuota kirjoittajalle mitään muuta kuin vinkkaamisen iloa.