Hyvän kirjan tuntomerkkejä

Eilen illalla luin loppuun hyvän kirjan. Kirjan, jonka parissa aika katoaa, joka saa silmien edessä aukeamaan monenlaiset maisemat, joka tutustuttaa erilaisiin ihmisiin ja kohtaloihin, joka koskettaa ja liikuttaa, joka hymyilyttää ja hyrisyttää. Sellaisen, jonka loputtua jää vähän tyhjä tunne. Missä ovat ne ihmiset, joiden parissa on viettänyt tuntikausia aikaa? Entäs ne maisemat, tuoksut ja äänet? Mitäs sitten? Kun on lukenut hyvän kirjan, ei voi ihan heti aloittaa uutta kirjaa. Ehkä seuraavana iltana, mutta ei samantien. Pitää sulatella, pohdiskella, makustella, sanoa jäähyväiset kirjan henkilöille. Vasta sitten voi päästää uudet henkilöt elämäänsä, avata uuden kirjan ensimmäisen sivun, sukeltaa uusiin maisemiin. 

Tällä kertaa tuo hyvä kirja oli Anthony Doerrin All the Light We Cannot See, joka on myös suomennettu nimellä Kaikki se valo, jota emme näe. Ymmärrän varsin mainiosti, miksi Doerr on Pulitzer-palkinnon kirjastaan saanut! Suosittelen. 

Kuva, jonka Hanna (@hannanoma) julkaisi 12. 12ta 2015 klo 11.04 PST