keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Lihaton lokakuu

Lihatonta elämää olen viettänyt jo 17-vuotiaasta asti, jolloin nuori idealisti päätti muutaman aiheeseen liittyvän kirjan luettuaan jättää sekä punaisen lihan että kanan ja muut linnut pois ruokavaliostaan. Tosin, muistan vaahdonneeni varsinkin kanojen julmasta ja lyhyestä elämästä sekä kamalasta teurastustavasta vanhemmilleni jo 12-vuotiaana. Maalaistytölle oli myös ihan oman navetan asukkien ansiosta selvää, mistä liha, maito jne. tulee. Teurasauton saapuminen pihaan itketti joka kerta. En ole kuitenkaan oikea kasvissyöjä, vaan lautasellani ja jääkaapissani viihtyvät kasvisten sun muiden lisäksi myös kala, äyriäiset, maitotuotteet ja toisinaan myös kananmunat (kananmunat aina luomuina ja kala melkeinpä aina MSC-sertifioituna). Siitäpä tuli idea siirtyä lokakuun ajaksi kauemmas kalatiskistä ja maitohyllystä. Mitäs sitä sitten syödäänkään? 

No vaikkapa papu-tofuchiliä, aivan täysin vegaanisti. Ohje löytyi foodie.fm-palvelusta hakusanalla tofu, alkuperäinen ohje on Uncle Ben'sin nettisivuilta. Kuten niin usein, hiukan tuunasin ohjetta ja oma versioni oli tällä kertaa tällainen:

riisiä
2 pientä punasipulia
1 valkosipulinkynsi
1 pkt (n. 250 g) kiinteää tofua 
1 rkl öljyä
100 g pakastemaissia
1 prk (n. 350 g) chili sin carne -sekoitusta (valkoisia papuja, maissia ja paprikaa tulisessa tomaattikastikkeessa, ainakin GoGreen-merkkistä löytyy valmiina)
1 prk kaurakermaa (Nordic Ruoka kaurakerma on ihanan paksua)

Laita riisiä kiehumaan sopivaksi katsomasi määrä. Itse chili valmistuu riisien kypsyessä. Silppua punasipulit ja purista valkosipuli pannulle, jossa on hiukan öljyä. Kuullota hiukan. Siivuta/kuutioi tofut reiluiksi paloiksi ja lisää pannulle. Lisää mukaan myös jäinen tai sulanut maissi (lopputuloksen kannalta ei väliä, onko maissi jäistä vai ei) ja pyörittele mukaan. Kaada sekaan chili sin carne -sekoitus, sekoita ja lämmitä hyvin. Maistele ja lisää halutessasi kaurakermaa oman maun mukaan. 

Kun riisi on valmista, on myös chili valmista. Sitten vain nauttimaan mainiosta kasvisruuasta, joka lämmittää mukavasti syksyn viiletessä. Tästä riittää yhdelle ihmiselle pariksi-kolmeksi päiväksi, kätevää ja edullista. 

Lisää herkullisia kasvisruokia on koottu esim. Vegaanihaasteen reseptipankkiin ja erään McCartneyn perheen ideoimalle Meat Free Monday -sivustolle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti