Kirjoitan, koska uskallan

Kuten ensimmäisessä tekstissäni jo mainitsinkin, tämä vuosi tuntuu olevan elämässäni uskaltamisen vuosi. Uskaltamista on monesti myös kirjoittaminen. Kyllähän siinä asettaa itsensä alttiiksi arvostelulle ja mielipiteille. Kirjoittaminen on kuitenkin minulle niin tärkeää, että hakeudun kaikenlaisen kirjoittamisen pariin kerta toisensa jälkeen, niin töissä kuin harrastuksissakin. 

Ja niin, ne harrastukset, kaksi lehteä eri maailmoista. Molemmissa olen joutunut pois omalta mukavuusalueeltani. En ole koskaan ollut päivääkään partiolainen, kunnes aloitin reilut viisi vuotta sitten Partio-lehden toimituksessa. Kirjasto on ollut ala-asteelta asti tärkeä paikka ja olenpa yhden kesän ollut kesätöissäkin Porvoon kaupunginkirjastossa, mutta en ole opiskellut viestintää, suomen kieltä tai kirjallisuutta tai muuta kirjastoja läheltä liippaavaa alaa. Silti, olen jo pari vuotta ollut vaihtelevan aktiivisesti Kirjastolehden avustaja. 

Eräs ystäväni hiljattain kysyi, miten jaksan tehdä lehtijuttuja päivätyön ohella. Teen juttuja varsin vähän, ehkä kymmenisen vuodessa yhteensä. Ne ovat täydellistä vastapainoa päivätyölle ja tietenkin myös mahdollisuus toteuttaa omaa kirjoitusintoa luovemmin ja monipuolisemmin kuin päivätyössä, jossa kirjoittaminen keskittyy markkinointiteksteihin. 

Yksi kirjoittamisuskalluksista on ollut Jenni Haukion haastattelu Kirjastolehteen. Vaikka en haluakaan nostaa häntä jalustalle vaan ajatella, että kyseessä on minua muutaman vuoden vanhempi runoilija, viestinnän ammattilainen ja Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö, on hän kuitenkin puolisonsa takia tietyssä asemassa tässä maassa. Olikin haaste itselle haastatella häntä runoudesta ja rakkaudesta, tuoda esiin jotain, jota hän ei ole muissa haastatteluissa kertonut. Ja nostamatta omaa häntää ihan hirveästi, olen edelleen tyytyväinen juttuun ja onnellinen siitä, että uskalsin. 

P.S. Jutun pääset lukemaan tästä.