Viimeisimmän viikon ajan olo on ärhäkän flunssan takia ollut kaikkea muuta kuin riemukas, mutta tänään se riemu löytyi jälleen ja flunssakin alkaa hiljalleen hiipua. Jo kauan ennen lenssupöpön saapumista olin sopinut haastattelun Partio-lehteä varten, haastateltavanani oli tällä kertaa lentäjä. Matkailua opiskelleelle ja nimenomaan sitä lentomatkailua aikanaan innoissaan päntänneelle haastattelu oli samaan aikaan paluu IATA-koodien ja Amadeuksen ihmeelliseen maailmaan sekä fiilistelytuokio, koska onhan lentäminen vaan aika vänkä juttu.
Taannoin pääsin kokeilemaan lentosimulaattorilla lentämistä ja se oli aikuismaisesti sanottuna järjettömän siistiä! (Vaikkakin laskeutuminen tapahtui kiitoradan viereen nokalleen, mutta haluan vakaasti uskoa, että laskeutuminen on se hankala juttu, jota treenataan tuntitolkulla.) En ole koskaan myöskään pelännyt lentämistä, päinvastoin, tykkään siitä. Onhan se täysin järjenvastaista touhua, mutta se touhu tekee tästä maapallosta aikamoisen sopivan kompaktin. Muutamassa tunnissa voi olla usean tuhannen kilometrin päässä kotoa, noin vain. Siksi kai riemusta kiljahdellen edellisessä Partio-lehden toimituspalaverissa varasin itselleni lentäjä-jutun ja nyt se on tehty. Lopputulos on nähtävissä toukokuun viimeisenä päivänä ilmestyvässä Partio-lehdessä.
Tämän nuha-aivojen rippeillä kirjoitetun höpinän pointti oli tarkoitus olla se, että vaikka tämä kirjoitusharrastus onkin aikaavievää, se on myös huisin mielenkiintoista ja olen tavannut monia loistotyyppejä juttuja tehdessäni ja oppinut vaikka mitä, maalämmöstä lähikirjastopolitiikkaan ja runoudesta halo-ilmiöihin. Puhumattakaan lentämisestä.
Eihän lentämisestä voi kirjoittaa ilman sopivaa taustamusiikkia, Tapio Rautavaaran tahtiin juttu syntyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti