Silmukoita ja koukkuja

Kirjamessuilla käsiini osui Molla Millsin Virkkuri-kirja, josta olin jo useammastakin paikasta kuullut ja lukenut. Ostin kirjan, löysin tieni ihanaan lankakauppa Snurreen ja siitä se alkoi. Virkkausinnostus nimittäin. Nyt noin kuukautta myöhemmin valmiina on kaksi koria, kolme mattoa, kukkaruukunsuojus ja yksi kaulahuivi. Korit ja kaksi matoista on Virkkurin ohjeiden mukaan tehty, ruukunsuojus on omaa mielikuvitusta, kaulahuivi taas on tuunattu tiskirätin ohjeesta ja kolmas matto on jättimäinen isoäidinneliö. 

Edellisen kerran virkkuukoukku oli ollut kädessä joskus vuosia sitten, joten odotukset ekaa koria aloittaessa eivät olleet kovin korkealla. Mutta kuinka ollakaan, kori valmistui muutamassa illassa ja muutti heti asumaan hattuhyllylle pullollaan käsineitä ja pipoja.  

Tästä se kori alkaa.

Korin reunat alkavat nousta.

Valmis kori käytössä.

Matonkuteesta virkkaaminen on nopeaa ja helppoa, täytyy vain muistaa välillä venytellä sormia ja rannetta. Matonkuteen jälkeen ihan tavallisesta langasta virkkaaminen tuntuu höyhenenkevyeltä, mutta toki myös hitaalta. Tosin, se hitaus ei ole välttämättä huono juttu. Parissa illassa valmistuvia mattoja ja koreja olisi muuten joka paikka täynnä. 

Vyyhdistä keräksi

Valmiit kerät

Improvisoitu ruukunsuojus

Matot Virkkurin ohjeen mukaan.
Ohjeessa tosin matto tehdään yksivärisenä. 

Kaulahuivi akryylilangasta

Kaulahuivi sai ideansa nähtyäni Snurressa tähtisilmukoita. Siispä googlettamaan ja sieltähän se löytyi, tähtisilmukoiden ohje. Kaulahuivin materiaalina on Uttacryl-niminen akryylilanka (väri 038), koska ihoni ei kestä villaa. Tein 38 silmukkaa ja sitten vain tuon em. ohjeen mukaan tähtiä tekemään. Kullekin riville tuli 17 tähteä ja pituutta mallailin huivia tehdessäni. Kun huivi oli tarpeeksi pitkä, tein kerroksen piilosilmukoita ja yhdistin päät. Eka tuubihuivini oli valmis noin viikossa, siinä ajassa ehdin toki myös purkaa ja virkata uudelleen, koska jossain vaiheessa työtä oli rivistä kadonnut mystisesti yksi tähti. Yritys ja erehdys ovat parhaat opettajat tässäkin lajissa. Lopputulos lämmittää paitsi mieltä, myös kaulaa marraskuun pakkasissa. 

Öisiä ajatuksia musiikista

Jos edellinen blogipostaukseni musiikista kypsyi pitkään, tämä syntynee nopeasti, mutta en tässä vaiheessa postauksen kirjoittamista ole vielä ollenkaan varma, painanko Julkaise-nappia. 

Niin lehdissä kuin esim. eräällä musiikkifoorumilla, jossa hengailen, keskustellaan Vain elämää -sarjan innoittamana musiikista ja tunteista: "Miks ne nyt siellä vollottaa, aikuiset ihmiset?". On ihmisiä, ilmeisesti aika paljonkin, joita musiikki ei ole koskaan koskettanut/liikuttanut niin paljon, että silmänurkkaan ilmestyisi kyynel tai parikin. Toistensa esityksistä ja versioista sekä varsinkin varmasti myös niihin omiin biiseihin liittyvistä muistoista liikuttuvat laulaja-lauluntekijät ovat saaneet naurua ja jopa pilkkaa osakseen. Sitä on toisaalta kovin vaikea ymmärtää, toisaalta taas tämä on maa, jossa herkkyyttä ei oikein saisi näyttää, jos se tulee esiin jotenkin muuten kuin vetämällä kaksin käsin päihteitä. Minulle musiikki on kaikki. Siksi se on myös asia, joka hymyilyttää, naurattaa, surettaa ja itkettää. Musiikissa on kaikki tunteet ja kaikki tunteet ovat päätyneet musiikiksi. 

Kaikki taide, kaikki luova on subjektiivista niin syntyessään kuin silloin, kun silloin, kun se on kaikkien nähtävillä/kuultavilla/luettavissa. Se on tarina tai hetki, pala omasta itsestä, jonka asettaa muiden käytettäväksi ja muiden tulkittavaksi. Subjektiiviseksi kokemukseksi. Silloin, kun biisintekijän tarinasta löytää oman tarinansa, hetket asettuvat lomittain, silloin mielestäni musiikki on parhaimmillaan. Silloin voi myös se kyynel vierähtää poskelle.