Kiireen ja stressin nujertajat

Aika monelle taitaa olla tuttu sellainen tunne, kun päässä vain surisee kaiken kiireen ja stressinkin keskellä. Aivot eivät meinaa iltaisin mennä "pois päältä", kun pitäisi käydä nukkumaan ja stressi kiristää hartiat kipeäksi mykkyräksi. Suoraan omasta elämästäni koko repertuaari. Mitä sitten voi itse tehdä? 

Itsekseen mikään noista ei katoa vaan on tehtävä itse jotain asian hyväksi. Tunnustan suoraan, että tuon sisäistämiseen meni aika monta vuotta, mutta parempi nyt kuin vuosien kuluttua! Kokeilun ja etsiskelyn jälkeen olen tainnut löytää ainakin itselleni toimivan yhdistelmän. (Lähes) jokapäiväisellä meditaatiolla saa aivot "pois päältä" ja surinan hiljenemään. Meditaatiota koskee sama kuin moni muitakin asioita elämässä, jokaisen täytyy löytää se juuri itselle sopiva tapa, ohjattu tai itsenäisesti tehty. Aloittelevana meditoijana (säännöllistä meditointia on tätä kirjoittaessa takana viitisen viikkoa) pidän ohjatusta meditaatiosta ja siihen on nykyään vaihtoehtoja, joista löytyy varmasti jokaiselle se sopivin. On meditaatiotunteja esim. joogasaleilla ja appeja älypuhelimiin, oma valintani on verkossa ja älypuhelimessa toimiva Headspace. Voin itse valita, milloin on sopiva hetki meditoida, kätevää! 

Kevätaurinko joogasalille mennessä.

Viikottainen joogatunti taas avaa hartioiden kipeät mykkyrät ja suoristaa selän. Joogan jälkeen veri kiertää koko kropassa ja kiristykset ovat kadonneet. Jooga auttaa meditaation lailla myös kuuntelemaan omaa itseä ja omaa kroppaa. Tässäkin testailu auttaa, että löytää juuri omalle kropalle ja päälle sopivan joogatyylin ja -opettajan. Minun joogasalini on pieni, ihana Pihasali. 

Kävelyllä Lauttasaaressa yhdessä hyvän ystävän kanssa.

Lisäksi kiireen nujerrukseen ja jaksamiseen auttavat omalla kohdallani myös liikunta, ystävät, musiikki, teatteri, käsityöt, lukeminen, asiat, jotka saavat ajatukset pois töistä ja muista sellaisista. Päämäärätön fillarointi ympäriinsä tai ripeä lenkki kävellen/juosten tyhjentävät päätä mukavasti ja sinne lenkkireitin varrelle jäävät helposti ärsytykset, kotiin palaa kepein mielin. Eikä mikään ole parempaa kuin ystävät, musiikki ja muut taidemuodot tai käsitöiden nypertäminen. Välillä sen kävelylenkinkin voi yhdistää ystävien tapaamiseen, toimii taatusti! 

Musiikki on parasta aina ja kaikkialla!
Tässä kuvassa jo aiemminkin blogissani mainittu Whistle Bait. 

Elämäni aakkoset

Lueskelen jonkin verran blogeja Lily-blogiportaalissa ja sieltä bongasin useammastakin blogista hauskan aakkospostauksen, joka oli ihan pakko sunnuntai-illan iloksi kopioida. Tässäpä siis elämäni aakkoset. 

A – Aamut. Olen pikkulapsesta asti ollut iltavirkku, joten aamuihmisten mukaan pyörivä maailma ei aina ihan natsaa omaan rytmiini. En sentään ole toimintakyvytön aamuisin, aamut vaan saisivat alkaa myöhemmin. 

B – Blogi. Vaikka blogini päivittyy harvakseltaan eikä aiheissa ole päätä tai häntää, on blogin kirjoittaminen silti hauskaa puuhaa. 

C – Celsius. Lämpimämpi on mielestäni kivempi kuin kylmempi. En ole vielä Suomen kesissä tavannut liian kuumia päiviä, joten kesä, bring it on! 

D – Doggie. Koira. Kaikista eläimistä se eniten oma ja joskus minullakin on taas oma koira. Siihen asti rapsuttelen muiden koiria. 

E – Elämä. Olipas maailmojasyleilevä kirjain! Mutta elämä on mahtavaa, sen suhteen jaksan aina vaan olla utelias. 

F – Fiilis. Omaa fiilistä asioista pitää kuunnella ja suhtautua siihen sopivalla tavalla. 

G – Gebardi. Joukko musisoivia, hauskoja kavereita ja ystäviä, jotka mm. tekivät taannoisista kolmekymppisistäni huisin paljon paremmat bileet kuin mikä tahansa levymusiikki. Paljon muistoja takana ja toivon mukaan paljon vielä edessäkin. 

H – Harrastukset. Jostain syystä olen paljon onnellisempi, kun vapaa-ajalla on kivaa tekemistä, vaikka niitä blogissa vilahdelleita käsitöitä, juoksukoulua, opiskelua. Mutta pitää muistaa välillä vain rentoutuakin. 

I – Ilo. Elämä on mälsää, jos ei näe iloa pienissäkin jutuissa. 

J – Juoksukoulu. Kolmen viikon juoksukouluilun jälkeen olen koukussa. Jäljellä on vielä kahdeksan viikkoa, mutta luulenpa, että tästä taitaa tulla paljon pitempi innostus. 

K – Kirjat. Ensimmäinen lukemani kirja oli 6-vuotiaana lukemani Pupu Pumppasen korvasärky. Siitä asti kirjoja on luettu aikamoinen määrä eikä loppua näy. Maailman toimivin käyttöliittymä. 

L – Lahti. Kaupunki, josta tarinani alkoi reilut 30 vuotta sitten. 

M – Musiikki, musiikki ja musiikki. Minun tapauksessani ei ole elämää ilman musiikkia eikä musiikkia ilman elämää. 

N – Näytelmä. Hyvä teatteri herättää ajatuksia, pakottaa ajattelemaan ja antaa uusia näkökulmia. 

O – Opiskelu. Noin kymmenen vuoden tauon jälkeen aloin opiskella, tosin Avoimessa yliopistossa, mutta opiskelua se on sekin. Itsensä haastamista, astumista mukavuusalueen ulkopuolelle. 

P – Psykologia. Viittaus edelliseen kirjaimeen, opiskeluaineeni. Mielenkiintoinen, ihana, tärkeä psykologia. 

Q – Question. Kysymykset ovat melkeinpä erikoisalaani, kuten läheiset ovat varmasti huomanneetkin. Kysymällä oppii ja kyseenalaistamalla varsinkin. 

R – Rakkaus. Tietenkin. Rakkaat ihmiset, perhe, ystävät ja tietenkin rakas kummilapsi. Elämää ylläpitävä voima. 

S – Siivet. Ihmislapselle siivet ovat lähinnä kuvaannollinen asia, mutta toki lentokoneen siipinä myös konkreettiset. Siivet ovat vapautta. 

T – Työ. Tärkeä osa elämää jo siksikin, että työpaikalla vietetään arkipäivisin kolmasosa vuorokaudesta. Tärkeää myös oman ammattillisen kehityksen ja elämän mielekkyyden kannalta. 

U – Uutiset. Uutisia seuraan ahkerasti, koska miten voi olla osa tätä maapalloa seuraamatta niitä. 

V – Vapaus. Vapaus tehdä, ajatella, kirjoittaa, olla, matkustaa, elää. 

W – Whistle Bait. Jos em. Gebardi on tuottanut muistoja, on tämä bändi tehnyt niitä aivolohkoihin kymmenkertaisen määrän. Tyttöporukkamme on reissannut Whistle Bait -keikoilla ympäri eteläistä Suomea jo 16 vuoden ajan enkä voi kuin toivoa, että matka jatkuu. 

X – The X-Files. Tätä sarjaa tuijotin jo 90-luvulla ja kiitos Netflixin, nyt uudelleen alusta asti. Toimii edelleen! 

Y – Ystävät. En edes halua kuvitella elämää ilman ystäviä. 

Z – Zig-a-zig-aah! Muinainen lausahdus Spice Girls -biisistä. Jonkinlaista hauskaa kaikki on mahdollista -meininkiä 90-luvulta. 

Å – Å. Joki. Tykkään kaupungeista, joiden läpi kulkee joki. Opiskelukaupunkini Porvoo tämän taisi aloittaa.  

Ä – Äiti. Ja koko perhe. Äidille voi aina soittaa, äiti on kävelevä keittokirja ja muutenkin yleisapuopas. 

Ö – Ölinä, öykkärit. En tykkää.  

Loppuun W-kirjaimen kohdalta löytyvä Whistle Bait. 

Öisiä ajatuksia musiikista

Jos edellinen blogipostaukseni musiikista kypsyi pitkään, tämä syntynee nopeasti, mutta en tässä vaiheessa postauksen kirjoittamista ole vielä ollenkaan varma, painanko Julkaise-nappia. 

Niin lehdissä kuin esim. eräällä musiikkifoorumilla, jossa hengailen, keskustellaan Vain elämää -sarjan innoittamana musiikista ja tunteista: "Miks ne nyt siellä vollottaa, aikuiset ihmiset?". On ihmisiä, ilmeisesti aika paljonkin, joita musiikki ei ole koskaan koskettanut/liikuttanut niin paljon, että silmänurkkaan ilmestyisi kyynel tai parikin. Toistensa esityksistä ja versioista sekä varsinkin varmasti myös niihin omiin biiseihin liittyvistä muistoista liikuttuvat laulaja-lauluntekijät ovat saaneet naurua ja jopa pilkkaa osakseen. Sitä on toisaalta kovin vaikea ymmärtää, toisaalta taas tämä on maa, jossa herkkyyttä ei oikein saisi näyttää, jos se tulee esiin jotenkin muuten kuin vetämällä kaksin käsin päihteitä. Minulle musiikki on kaikki. Siksi se on myös asia, joka hymyilyttää, naurattaa, surettaa ja itkettää. Musiikissa on kaikki tunteet ja kaikki tunteet ovat päätyneet musiikiksi. 

Kaikki taide, kaikki luova on subjektiivista niin syntyessään kuin silloin, kun silloin, kun se on kaikkien nähtävillä/kuultavilla/luettavissa. Se on tarina tai hetki, pala omasta itsestä, jonka asettaa muiden käytettäväksi ja muiden tulkittavaksi. Subjektiiviseksi kokemukseksi. Silloin, kun biisintekijän tarinasta löytää oman tarinansa, hetket asettuvat lomittain, silloin mielestäni musiikki on parhaimmillaan. Silloin voi myös se kyynel vierähtää poskelle. 

Music is what feelings sound like

Mitä musiikki on? Palloja ja muita merkintöjä nuottiviivastolla, sormien erilaisia asentoja kitaran kaulalla ja pianon koskettimilla, kylmiä väreitä selkäpiissä, typerän onnellista hymyä ja suolaisia kyyneleitä, oikean levykaupan tuoksu, nautintoa, kestäviä muistijälkiä, riipaisevia hetkiä, rakkautta ja surua.

Joku tuntematon on joskus todennut hienosti: "Music is what feelings sound like" ja kuinka oikeassa hän onkaan. Omalta kohdaltani uskallankin melkeinpä väittää, että ellei joku ystävistäni ole nähnyt minua jollain keikalla fiilistelemässä/tanssimassa hiki päässä tai muuten vain suu vaahdossa selittämässä jostain bändistä/keikasta/biisistä, hän ei tunne minua täysin. Sen verran suuri osa elämääni musiikki on. Jokaiseen tilanteeseen ja tunteeseen on biisi/levy. Joku biisi voi lennättää hetkessä vuosien taakse johonkin tiettyyn hetkeen niin, että meinaa polvet pettää alta ja poskilihakset krampata hymyilemisestä. Toisaalta taas, on myös katkeransuloisia biisejä, joihin liittyvät muistot eivät ainakaan alkuun hymyilytä. Onpa toisinaan ollut kokonaisia levyjä parikin vuotta levyhyllyssä täysin koskematta, kun sen on kuunnellut puhki esim. erotilanteessa. Sopivan ajan jälkeen levyä/biisiä voi kuunnella taas ja käydä läpi muistoja, mutta noista biiseistä ei koskaan tule "vain" biisejä, ne ovat niin täynnä tunteita. 

Livekeikat ovat varsin vakiintunut osa vapaa-aikaani, toisinaan joka viikottainen ilo. Keikat varsinkin ovat tuoneet elämään myös uusia ystäviä, samanhenkisiä ihmisiä, joille ei tarvitse erikseen selittää, miten mieletön juttu musiikki on. Tuo edellämainittu korostuu varsinkin alakulttuureissa, pienissä porukoissa, jotka kuuntelevat esim. rockabillyä. Niillä keikoilla on ihan erilainen, yhteisöllinen fiiliskin kuin niillä aika harvoilla mainstream-keikoilla, joilla olen käynyt. Ja niin, ne keikat. Ne saavat parhaimmillaan aikaan hymyn, joka aiheuttaa työkaverilta keikkaa seuraavana päivänä töissä kysymyksen, että olenko mahtanut rakastua edellisiltana. Hyvän keikan jälkeisessä euforiassa leijaillessa menee toisinaan monta päivää ja vaikka se fiilis saattaakin päivien kuluessa hiukan laantua, ei tarvita kuin vaikka joku tietty biisi lennättämään takaisin keikkatunnelmiin. 

Taidanpa tehdä joskus postauksen keikkafiilistelyistä kuvien muodossa. 

P.S. Jälkihuomautuksena on pakko kertoa, että tämän postauksen kirjoittaminen ei ollut helppo juttu ollenkaan ja se on lojunut luonnoksissa pitkään eri vaiheissaan. Vaikka musiikki on tärkeää ja rakasta, siitä kirjoittaminen tällä tavalla on jotenkin vaikeaa ja henkilökohtaista ja hirvittää, että kuulostaa kornilta tms. Mutta nyt on joka tapauksessa kirjoitettu, en voinut jättää kirjoittamattakaan. 

Kirjoittamisen riemua

Viimeisimmän viikon ajan olo on ärhäkän flunssan takia ollut kaikkea muuta kuin riemukas, mutta tänään se riemu löytyi jälleen ja flunssakin alkaa hiljalleen hiipua. Jo kauan ennen lenssupöpön saapumista olin sopinut haastattelun Partio-lehteä varten, haastateltavanani oli tällä kertaa lentäjä. Matkailua opiskelleelle ja nimenomaan sitä lentomatkailua aikanaan innoissaan päntänneelle haastattelu oli samaan aikaan paluu IATA-koodien ja Amadeuksen ihmeelliseen maailmaan sekä fiilistelytuokio, koska onhan lentäminen vaan aika vänkä juttu. 

Taannoin pääsin kokeilemaan lentosimulaattorilla lentämistä ja se oli aikuismaisesti sanottuna järjettömän siistiä! (Vaikkakin laskeutuminen tapahtui kiitoradan viereen nokalleen, mutta haluan vakaasti uskoa, että laskeutuminen on se hankala juttu, jota treenataan tuntitolkulla.) En ole koskaan myöskään pelännyt lentämistä, päinvastoin, tykkään siitä. Onhan se täysin järjenvastaista touhua, mutta se touhu tekee tästä maapallosta aikamoisen sopivan kompaktin. Muutamassa tunnissa voi olla usean tuhannen kilometrin päässä kotoa, noin vain. Siksi kai riemusta kiljahdellen edellisessä Partio-lehden toimituspalaverissa varasin itselleni lentäjä-jutun ja nyt se on tehty. Lopputulos on nähtävissä toukokuun viimeisenä päivänä ilmestyvässä Partio-lehdessä. 

Tämän nuha-aivojen rippeillä kirjoitetun höpinän pointti oli tarkoitus olla se, että vaikka tämä kirjoitusharrastus onkin aikaavievää, se on myös huisin mielenkiintoista ja olen tavannut monia loistotyyppejä juttuja tehdessäni ja oppinut vaikka mitä, maalämmöstä lähikirjastopolitiikkaan ja runoudesta halo-ilmiöihin. Puhumattakaan lentämisestä.

Eihän lentämisestä voi kirjoittaa ilman sopivaa taustamusiikkia, Tapio Rautavaaran tahtiin juttu syntyi.