Paris is always a good idea

Otsikko on lainaus Audrey Hepburniltä ja kyllä hän tiesi, mistä puhui! Tämä oli kolmas matkani Pariisiin ja jos se suinkin on minusta itsestäni kiinni, matkoja tulee vielä monta lisää. 

Pariisi on minun kaupunkini, hönöistä puluista Monet'n lummetauluihin ja turistin ranskankielen alkeiden ansiosta ylen ystävällisiksi sulavista tarjoilijoista nähtävyyksien luona parveileviin rihkamakauppiaisiin. Se ei välttämättä ole kaikkien kaupunki, joidenkin mielestä se voi olla täynnä tylyjä ihmisiä ja liikaa turisteja ja hassuja hotellihuoneita ja vaikka mitä. Mutta minun kaupunkini se on. 

Uusimmalla matkallani kotoisa olo oli jo heti lentokentältä kaupunkiin kulkevassa RER-junassa, jossa joku kiersi vaunusta toiseen laulamassa taustamankan kanssa hattu kourassa. Puhumattakaan Pariisin metrosta, jonka äänet ja haju ovat nykyään jo tervetulotoivotus, kun metroon ekan kerran astuu kentältä tullessa. 

Metrokyltti,
kuva aiemmalta matkalta kesältä 2014. 

Entäs ne takorautaiset ranskalaiset parvekkeet? Art nouveau -vivahteet? 

Voi mikä ihana katos! 

Arkkitehtuuri? Kattonäkymät hotellihuoneen ikkunasta? 

Kattojen yllä hotellihuoneessa

Pienet, hauskat taideteokset katujen varsilla? Enkä tässä postauksessani edes aloita museoista, ne ansaitsevat oman juttunsa. 

Katutaidetta Seinen varrella

Lisää katutaidetta, tällä kertaa Montmartrella

Kohtaaminen Pariisissa

Keväisen vihreästä Pariisista on palattu takaisin koti-Suomeen. Viimeksi kirjoitin siitä, miten mukaan kannattaa aina ottaa avoin ja utelias mieli. Sen avulla Pariisi toi eteeni yhden ikimuistoisimmista kohtaamisistani koskaan. Se alkoi Montparnassen hautausmaan käytävällä, raekuuron ropsahdellessa maahan. 

Juuri ennen raekuuroa. 

Olin kartta kädessäni käynyt jo tervehtimässä mm. Samuel Beckettiä hänen viimeisellä leposijallaan ja etsiskelin seuraavaksi runoilija Baudelairea. Vastaani käveli iäkäs herrasmies, joka ranskaksi kysyi, kenen hautaa etsin ja voisiko hän auttaa. Sen verran ruosteessa ranskan taitoni ovat, että vastattuani myöntävästi ja sanottuani etsiväni Baudelairea, kysyin, voisimmeko vaihtaa kielen englanniksi ja sehän onnistui. Siitä alkoi reilun tunnin kestänyt yhteinen kävelyretkemme ympäri Montparnassen hautausmaata. Herra oli toisen maailmansodan kokenut ja erittäin sujuvasta kielitaidostaan huolimatta pahoitteli omasta mielestään puutteellista englantiaan, kuulemma saksan kieli oli toisen maailmansodan takia paljon sujuvampaa. Kävelymme aikana selvisi, että hän on myös kävelevä historiankirja. 

Samuel Beckett

Serge Gainsbourg metrolippuineen.

Kävelymme aikana matkamme varrelle osuivat Baudelairen lisäksi monet muut mielenkiintoiset henkilöt ja jokaisesta seuralaiseni osasi kertoa faktoja ja tarinoita. Opin, että Baudelairen ja hänen isäpuolensa välit olivat erittäin kireät, miten ihailemani kuvanveistäjä Niki de Saint Phallen avustaja Ricardo kuoli nuorena AIDSiin ja Niki teki hänen haudalleen Le Chat -veistoksen, kuinka kerran Serge Gainsbourgin syntymäpäivänä eräs laitapuolen kulkija kaatoi kyseisen herrasmiehen nähden Gainsbourgin haudalle kokonaisen viskipullon viimeiseen tippaan asti, sillä viski oli sekä kulkijan että Gainsbourgin lempijuoma ja miksi Samuel Beckettin hautakiven päällä on toisinaan knalli tai juutalaisten hautakivien päällä pieniä kiviä. Sain kuulla myös, miten Ranskasta tuli tasavalta eikä monarkia ja kuinka kuvanveistäjä César Baldaccinin haudalla oleva kentauriveistos ei suinkaan ole pienoismalli vaan Césarin lesken mukaan kyseinen veistos on vastoin yleistä tietämystä se alkuperäinen. Ja miten Marguerite Duras'n haudalla on aina kyniä, siltä varalta, että Marguerite herää ja haluaa kirjoittaa tai miten kymmenen lentoennätystä tehtaillut lentäjätär kuoli lento-onnettomuudessa oltuaan itse matkustajana tai kuinka Kiki de Montparnasse inspiroi Man Raytä ja että ei-ranskalainen voi tulla haudatuksi Pariisiin vain kuolemalla Pariisissa. (Montparnassen hautausmaalle päästäkseen täytyy lisäksi kaivaa kuvetta noin 15 000 € verran.) 

Jossain vaiheessa kävelyämme kysyin herralta, miten hän tietää kaiken edellämainituista ja monista muista mielenkiintoisista henkilöistä, joita eteemme tuli. Hän hymyili ja vastasi, että nämä kaikki ovat hänen tulevia naapureitaan ja täytyyhän ihmisen tuntea naapurinsa. Kävelymme tultua päätökseensä kättelimme ja lähdimme omiin suuntiimme, minä upeaa kohtaamista ja muistoa rikkaampana. Aurinko paistoi lämpimästi lähes pilvettömältä taivaalta. 

Niki de Saint Phallen L'Oiseau,
joka ilmeisesti on tehty tuntemattoman nuoruudenrakkauden muistolle.

Passi, hammasharja ja uteliasta mieltä

Matkakuume on kyllä melkoinen tauti, kun sen kerran on saanut. Siitä ei parane kotona nyhjäämällä, mutta reissaaminen saa sen nousemaan entistä suurempiin lukemiin. Kun selvisi, että talvilomaviikolleni ei osu luentoja tai tenttiä, matkakuume otti vallan. Niinpä eräänä iltana muutama viikko sitten huomasin surffailevani lentoyhtiöiden ja hotellivarausten parissa siihen aikaan, kun olisi pitänyt olla jo nukkumassa. Lopputuloksena oli hotellivaraus ja lentoliput keväiseen Pariisiin. 

Kuva, jonka Hanna (@hannanoma) julkaisi 11. 07ta 2014 klo 8.16 PDT

Muutama viikko hujahti nopeasti ja tässä sitä ollaan, lento lähtee huomisaamuna ja matkalaukku odottaa pakkaamistaan. Tärkeintä passin, hammasharjan ja kameran lisäksi on muistaa ottaa mukaan aimo annos uteliasta mieltä, jonka perässä kulkea ympäri kaupunkia. Pariisi on jo ennestään jonkin verran tuttu kaupunki ja tällä kertaa olen yksin matkalla, mieli uteliaana ja avoimena. Nyt sitä matkalaukkua pakkaamaan! 

Kuva, jonka Hanna (@hannanoma) julkaisi 22. 04ta 2016 klo 11.23 PDT

Tiedäthän...

Tiedäthän sen aina yhtä houkuttelevan ajatuksen katsoa vielä yksi jakso hyvää sarjaa Netflixistä, vaikka seuraavana aamuna on todella aikainen herätys? 

Tiedäthän, miten helppoa edellisessä tilanteessa on käyttää tekosyynä sitä, että nukuttaapa sitten paremmin seuraavana yönä hotellin lakanoissa, kun on kunnolla väsynyt? 

Tiedäthän, miten kivaa on fillaroida yliopistolta kotiin pimenevässä Helsingissä, vaikka varpaat ovatkin vähän jäässä ja viima saa veden valumaan poskille asti? 

Tiedäthän, miten hassu keskustelu hyvän ystävän kanssa saa hymyilemään vielä pitkään keskustelun päätyttyäkin? 

Tiedäthän, miten YouTube osaa joskus ehdottaa just sitä siihen hetkeen täydellistä biisiä? 

Tiedäthän, että elämä on noin yleensä aika pirun kivaa? 

Uuden kodin ekoja kertoja

Pari kuukautta on vierähtänyt uudessa kodissa ja edelleen olen käytännössä päivittäin iloinen siitä, miten kivan kodin onnistuin löytämään. Koti ja kaupunginosa tuntuvat omilta ja se on kiva fiilis se.

Yksi hauskimpia asioita uudessa kodissa ovat ekat kerrat. Eka yö muuttokaaoksen keskellä, ekat siivoamiset, ekat verhot ja tietenkin ekat vieraat niin kaaoksen keskellä kuin nyt sen vähetessäkin, samoin ekat pienet kotikemut. Ihanaa on myös se, että niitä ekoja kertoja on vielä monia tulossa.

Vuodenaikojen vaihtumisen ansiosta parveke elää ekoja kertoja melkeinpä omana juttunaan, syksyn tullen uuden kodin parvekkeella huikean hyvin viihtyvät kukkaset vaihtuvat kynttilälyhtyihin. Mutta nyt parveke saa toimia vielä toivottavasti pitkään kukkasten kotina!

Sisätiloissa edessä ovat ekat isommat kemut, kun ystävät kutsutaan tupaantuliaisiin. Vuodenajat näkyvät tietenkin sisälläkin, valon määrä ja väri vaihtuu kotiani hellivässä ilta-auringossa. Vähintäänkin siis ekan vuoden ajan on luvassa kaikenlaisia ekoja kertoja uudessa kodissa, jään odottamaan niitä innolla!

Sateisen sunnuntain muuttopuuhia

Edellistä postausta kirjoittaessani asunnonmetsästys oli juuri alkanut ja mieleen oli muodostunut jonkinlainen käsitys siitä, millaisen kodin haluaisin jatkossa. Nyt, noin kuukautta myöhemmin, taskussa on uuden kodin avaimet ja muuttoprojekti on jo täydessä vauhdissa. Tänäänkin on talkooporukalla (valtava kiitos kaikille talkoolaisille jo nyt!) kannettu uuteen kotiin tavaroita niin, että molemmat olkapäät ovat isojen kassien kantamisesta pienillä mustelmilla ja selkä tuntuu kankealta. Mutta se on pieni hinta siitä, että muuttoa saa tehdä rauhassa, kassillinen kerrallaan. Melkein kaikki tavarat saa heti paikoilleen ja välttyy siltä kamalalta kaaokselta, joka yhden päivän aikana muuttamisesta aina syntyy. Samalla on ollut aikaa käydä läpi tavaroita, laittaa osa kiertoon, osa roskiin, vapauttavaa. 

Erkkeriä ei uudesta kodista löydy, mutta talolla on ikää useampi vuosikymmen, ikkunalaudalle mahtuu monenmonta viherkasvia, valo tulvii sisään suurista ikkunoista ja sijainti on loistava, vieressä on puisto ja merikin ihan lähellä edelleen, samoin työpaikka ja harrastukset. Lisäksi uudessa kodissa on pikkuinen parveke, johon ilta-aurinko paistaa. Enpä voisi iloisempi olla ja mikä tuuri, sillä uusi koti löytyi alle kahdessa viikossa ja se on toinen asunto, jota kävin katsomassa. Vajaan parin viikon päästä loputkin tavarat siirtyvät uuteen kotiin, aikamoisen ihanaa! 

Uuden kodin lähipuistossa kukkii upea alppiruusu.

Asuntoilmoituksia ja erkkeriunelmia

Viime viikolla se tuli, viesti, jota olen tavallaan jo useamman vuoden osannut odottaa ja sitten en kuitenkaan. Mutta sieltä se tuli. Asumukseni, kotikoloni, jossa olen asustellut kymmenisen vuotta, menee myyntiin. Toki uusi omistaja voisi haluta pitää myös minut, pitkäaikaisen vuokralaisen, mutta koska olen päätynyt jo ennen ko. viestin saapumista muutaman kerran selailemaan asuntoilmoituksia, aika taitaa olla kypsä uudelle kotikololle. 

Tulipalokiirettä ei ole, aikaa on vähintään puoli vuotta, mutta niin vain olen jo varsin tehokkaasti surffaillut asuntoilmoitussivuilla ja suosikkeja on löytynyt useita. Tällä kertaa muuttaminen on jotenkin erilaista kuin silloin aikoinaan tähän nykyiseen kotiin muuttaessani. Tässä asui minua ennen silloinen työkaverini ja hänen kauttaan päädyin tähän asumaan. Loistava sijainti, edullinen vuokra ja pienestä koostaan huolimatta varsin kiva kämppä ovat pitäneet minut paikoillaan. Mutta silti osuvin verbi oli päätyä vaikka tyytyväisenä tässä olenkin asustellut. 

Nyt on kuitenkin hyvä ajankohta miettiä, millaista asuntoa haluaisin kutsua tulevaisuudessa kodikseni. Ostaminen ei valitettavasti tule kyseeseen, joten vuokrailmoituksia selailen. Samoilla kulmilla haluan jatkossakin asustella, meri ja keskusta lähellä, samoin työpaikka ja harrastukset. Haaveilen erkkeristä, vanhasta talosta, korkeista huoneista ja jyhkeistä ikkunalaudoista sekä runsaasta valosta. Tottakai asunnon etsiminen on haaveiden ja realiteettien yhteensovittelua, mutta unelmia pitää silti olla! Katsotaan, minne unelmani vievät! 

Unelmia kuvana.
Kuvan lähde esny.se 

Kiireen ja stressin nujertajat

Aika monelle taitaa olla tuttu sellainen tunne, kun päässä vain surisee kaiken kiireen ja stressinkin keskellä. Aivot eivät meinaa iltaisin mennä "pois päältä", kun pitäisi käydä nukkumaan ja stressi kiristää hartiat kipeäksi mykkyräksi. Suoraan omasta elämästäni koko repertuaari. Mitä sitten voi itse tehdä? 

Itsekseen mikään noista ei katoa vaan on tehtävä itse jotain asian hyväksi. Tunnustan suoraan, että tuon sisäistämiseen meni aika monta vuotta, mutta parempi nyt kuin vuosien kuluttua! Kokeilun ja etsiskelyn jälkeen olen tainnut löytää ainakin itselleni toimivan yhdistelmän. (Lähes) jokapäiväisellä meditaatiolla saa aivot "pois päältä" ja surinan hiljenemään. Meditaatiota koskee sama kuin moni muitakin asioita elämässä, jokaisen täytyy löytää se juuri itselle sopiva tapa, ohjattu tai itsenäisesti tehty. Aloittelevana meditoijana (säännöllistä meditointia on tätä kirjoittaessa takana viitisen viikkoa) pidän ohjatusta meditaatiosta ja siihen on nykyään vaihtoehtoja, joista löytyy varmasti jokaiselle se sopivin. On meditaatiotunteja esim. joogasaleilla ja appeja älypuhelimiin, oma valintani on verkossa ja älypuhelimessa toimiva Headspace. Voin itse valita, milloin on sopiva hetki meditoida, kätevää! 

Kevätaurinko joogasalille mennessä.

Viikottainen joogatunti taas avaa hartioiden kipeät mykkyrät ja suoristaa selän. Joogan jälkeen veri kiertää koko kropassa ja kiristykset ovat kadonneet. Jooga auttaa meditaation lailla myös kuuntelemaan omaa itseä ja omaa kroppaa. Tässäkin testailu auttaa, että löytää juuri omalle kropalle ja päälle sopivan joogatyylin ja -opettajan. Minun joogasalini on pieni, ihana Pihasali. 

Kävelyllä Lauttasaaressa yhdessä hyvän ystävän kanssa.

Lisäksi kiireen nujerrukseen ja jaksamiseen auttavat omalla kohdallani myös liikunta, ystävät, musiikki, teatteri, käsityöt, lukeminen, asiat, jotka saavat ajatukset pois töistä ja muista sellaisista. Päämäärätön fillarointi ympäriinsä tai ripeä lenkki kävellen/juosten tyhjentävät päätä mukavasti ja sinne lenkkireitin varrelle jäävät helposti ärsytykset, kotiin palaa kepein mielin. Eikä mikään ole parempaa kuin ystävät, musiikki ja muut taidemuodot tai käsitöiden nypertäminen. Välillä sen kävelylenkinkin voi yhdistää ystävien tapaamiseen, toimii taatusti! 

Musiikki on parasta aina ja kaikkialla!
Tässä kuvassa jo aiemminkin blogissani mainittu Whistle Bait. 

Jokainen tulkoon omalla tavallaan onnelliseksi

Yksi isäni lempilausahduksia uskonnoista puhuessa on ollut: "Jokainen tulkoon uskollaan onnelliseksi". Voisin laajentaa sitä koskemaan koko elämää ja sanoa: "Jokainen tulkoon omalla tavallaan onnelliseksi".

Tämä on monesti ajankohtaista. Sitä se oli myös viime kesänä eräänä iltana terassilla jutellessani ikäiseni neitosen kanssa. Olemme tosiaan samana vuonna syntyneitä ja asumme molemmat pääkaupunkiseudulla, mutta olemme varsin erilaisessa elämäntilanteessa. Kaverini on pariutunut useamman lapsen äiti, joka on perhevapaalla ja minä lapseton sinkku, joka tekee töitä ja siinä sivussa opiskelee avoimessa yliopistossa. Me molemmat elämme omaa, itsemme näköistä elämää, sellaista elämää, jota haluammekin elää. Sisältö elämään tulee hyvin eri asioista, mutta sellaisista asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Hän seuraa lapsikatraansa kasvua ja kehitystä, minä opiskelen ihmisen kehitystä teoreettisemmalta kannalta psykologian luennoilla istuen. 

Onnea on mielenkiintoinen elämä. 

Vaikka nyky-yhteiskunnassa kumpikaan meistä ei poikkea normista (ihan kuin normista poikkeaminen olisi jotenkin kamalaa, ilman normista poikkeamista ei koskaan tapahtuisi minkäänlaista kehitystä), se ei silti tarkoita sitä, etteivätkö ihmiset ympärillämme kyseenalaistaisi valintojamme. Minulta toisinaan tiedustellaan, että eikö olisi parempi vain unohtaa opiskelut ja perustaa perhe. "Sullahan on kiva työpaikka, miksi sä istut illat luennoilla ja pänttäät tentteihin, kun voisit päästä helpommallakin?" Ja aina löytyy niitäkin, joiden mielestä ura on perhettä tärkeämpi. Mutta entäs jos ei halua päästä helpommalla tai noudattaa jonkun uteliaan käsitystä siitä, missä järjestyksessä elämää pitää elää tai mitä sillä pitää tehdä? Voisiko vain elää omaa elämäänsä? 

Oman elämän eläminen ei mielestäni kuitenkaan tarkoita sitä, että jumiutuu paikalleen vaan sitä, että tuntee olonsa omassa elämässään niin hyväksi, että uskaltaa astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, haastaa itsensä eri tavoilla ja muotoilla elämäänsä ihan juuri niin kuin itse haluaa. Jokainen tulkoon omalla tavallaan, omassa elämässään onnelliseksi. 

Onnellinen teehetki.

Miksi juuri psykologia?

Ohhoh, heti perään toinen blogipostaus. Koska toista nilkkaa vaivaa virheasennosta johtuva kipuilu ja asentoa korjaava jumppaohjelma on meneillään, lenkkipostauksia ei vielä hetkeen ole tulossa. 

Kirjoitetaanpa siis lisää opiskelusta, koska se on herättänyt keskustelua ystäväpiirissä. Eilisen postauksessa sivuttiin erään ystäväni kanssa käytyä keskustelua siitä, miten opiskeleminen on vaan aika mahtavaa touhua ja miten siitä saa paljon enemmän kuin mitä sille antaa. Tänään alkukipinän postaukseen antoi toinen ystäväni, joka miettii, pitäisikö alkaa opiskella ja jos, niin mitä. 

Tuttuja ajatuksia itsellekin. Mietin aika pitkään, mitä opiskelisin ja haluaisinko yleensäkään opiskella lisää. Teen työkseni markkinointia ja harrastan lehtijuttujen kirjoittelua, joten loogistahan olisi ollut opiskella markkinointia ja/tai viestintää. Markkinoinnin opiskeleminen olisi varmasti ollut urakehityksen kannalta järkevää ja tuonut tullessaan uusia uravaihtoehtoja, viestinnän opiskeleminen olisi sekin voinut avata uusia ovia jo tutulla alueella. Mutta päätin kuitenkin kuunnella sitä pientä, sisäistä ääntä, jolla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Kun klikkasin viime marraskuussa itseni Avoimen Yliopiston sivuille, ei ollut pienintäkään epäilystä, etteikö päätökseni olisi ollut se juuri oikea. Nyt kaksi kurssia myöhemmin tuntuu entistä vahvemmin siltä, että päätös oli juuri se oikea. 

Jos näin vähän yli kolmekymppisenä jotain on oppinut, se on se, että kannattaa kuunnella sitä pientä, sisäistä ääntä ja tehdä asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Esim. tässä opiskelussa tulee tottakai eteen hetkiä, kun miettii, oliko sittenkään fiksua kuormittaa iltojaan ja viikonloppujaan luennoilla ja lukemisella. Uuden oppimisen, oivaltamisen ja hyvien keskustelujen antama fiilis kertoo kuitenkin selkeästi, että oikealla tiellä ollaan. Tulevaisuus on tulevaisuutta, just nyt opiskelu tuntuu hyvältä ja omalta. 

Elämäni aakkoset

Lueskelen jonkin verran blogeja Lily-blogiportaalissa ja sieltä bongasin useammastakin blogista hauskan aakkospostauksen, joka oli ihan pakko sunnuntai-illan iloksi kopioida. Tässäpä siis elämäni aakkoset. 

A – Aamut. Olen pikkulapsesta asti ollut iltavirkku, joten aamuihmisten mukaan pyörivä maailma ei aina ihan natsaa omaan rytmiini. En sentään ole toimintakyvytön aamuisin, aamut vaan saisivat alkaa myöhemmin. 

B – Blogi. Vaikka blogini päivittyy harvakseltaan eikä aiheissa ole päätä tai häntää, on blogin kirjoittaminen silti hauskaa puuhaa. 

C – Celsius. Lämpimämpi on mielestäni kivempi kuin kylmempi. En ole vielä Suomen kesissä tavannut liian kuumia päiviä, joten kesä, bring it on! 

D – Doggie. Koira. Kaikista eläimistä se eniten oma ja joskus minullakin on taas oma koira. Siihen asti rapsuttelen muiden koiria. 

E – Elämä. Olipas maailmojasyleilevä kirjain! Mutta elämä on mahtavaa, sen suhteen jaksan aina vaan olla utelias. 

F – Fiilis. Omaa fiilistä asioista pitää kuunnella ja suhtautua siihen sopivalla tavalla. 

G – Gebardi. Joukko musisoivia, hauskoja kavereita ja ystäviä, jotka mm. tekivät taannoisista kolmekymppisistäni huisin paljon paremmat bileet kuin mikä tahansa levymusiikki. Paljon muistoja takana ja toivon mukaan paljon vielä edessäkin. 

H – Harrastukset. Jostain syystä olen paljon onnellisempi, kun vapaa-ajalla on kivaa tekemistä, vaikka niitä blogissa vilahdelleita käsitöitä, juoksukoulua, opiskelua. Mutta pitää muistaa välillä vain rentoutuakin. 

I – Ilo. Elämä on mälsää, jos ei näe iloa pienissäkin jutuissa. 

J – Juoksukoulu. Kolmen viikon juoksukouluilun jälkeen olen koukussa. Jäljellä on vielä kahdeksan viikkoa, mutta luulenpa, että tästä taitaa tulla paljon pitempi innostus. 

K – Kirjat. Ensimmäinen lukemani kirja oli 6-vuotiaana lukemani Pupu Pumppasen korvasärky. Siitä asti kirjoja on luettu aikamoinen määrä eikä loppua näy. Maailman toimivin käyttöliittymä. 

L – Lahti. Kaupunki, josta tarinani alkoi reilut 30 vuotta sitten. 

M – Musiikki, musiikki ja musiikki. Minun tapauksessani ei ole elämää ilman musiikkia eikä musiikkia ilman elämää. 

N – Näytelmä. Hyvä teatteri herättää ajatuksia, pakottaa ajattelemaan ja antaa uusia näkökulmia. 

O – Opiskelu. Noin kymmenen vuoden tauon jälkeen aloin opiskella, tosin Avoimessa yliopistossa, mutta opiskelua se on sekin. Itsensä haastamista, astumista mukavuusalueen ulkopuolelle. 

P – Psykologia. Viittaus edelliseen kirjaimeen, opiskeluaineeni. Mielenkiintoinen, ihana, tärkeä psykologia. 

Q – Question. Kysymykset ovat melkeinpä erikoisalaani, kuten läheiset ovat varmasti huomanneetkin. Kysymällä oppii ja kyseenalaistamalla varsinkin. 

R – Rakkaus. Tietenkin. Rakkaat ihmiset, perhe, ystävät ja tietenkin rakas kummilapsi. Elämää ylläpitävä voima. 

S – Siivet. Ihmislapselle siivet ovat lähinnä kuvaannollinen asia, mutta toki lentokoneen siipinä myös konkreettiset. Siivet ovat vapautta. 

T – Työ. Tärkeä osa elämää jo siksikin, että työpaikalla vietetään arkipäivisin kolmasosa vuorokaudesta. Tärkeää myös oman ammattillisen kehityksen ja elämän mielekkyyden kannalta. 

U – Uutiset. Uutisia seuraan ahkerasti, koska miten voi olla osa tätä maapalloa seuraamatta niitä. 

V – Vapaus. Vapaus tehdä, ajatella, kirjoittaa, olla, matkustaa, elää. 

W – Whistle Bait. Jos em. Gebardi on tuottanut muistoja, on tämä bändi tehnyt niitä aivolohkoihin kymmenkertaisen määrän. Tyttöporukkamme on reissannut Whistle Bait -keikoilla ympäri eteläistä Suomea jo 16 vuoden ajan enkä voi kuin toivoa, että matka jatkuu. 

X – The X-Files. Tätä sarjaa tuijotin jo 90-luvulla ja kiitos Netflixin, nyt uudelleen alusta asti. Toimii edelleen! 

Y – Ystävät. En edes halua kuvitella elämää ilman ystäviä. 

Z – Zig-a-zig-aah! Muinainen lausahdus Spice Girls -biisistä. Jonkinlaista hauskaa kaikki on mahdollista -meininkiä 90-luvulta. 

Å – Å. Joki. Tykkään kaupungeista, joiden läpi kulkee joki. Opiskelukaupunkini Porvoo tämän taisi aloittaa.  

Ä – Äiti. Ja koko perhe. Äidille voi aina soittaa, äiti on kävelevä keittokirja ja muutenkin yleisapuopas. 

Ö – Ölinä, öykkärit. En tykkää.  

Loppuun W-kirjaimen kohdalta löytyvä Whistle Bait.