Elämäni aakkoset

Lueskelen jonkin verran blogeja Lily-blogiportaalissa ja sieltä bongasin useammastakin blogista hauskan aakkospostauksen, joka oli ihan pakko sunnuntai-illan iloksi kopioida. Tässäpä siis elämäni aakkoset. 

A – Aamut. Olen pikkulapsesta asti ollut iltavirkku, joten aamuihmisten mukaan pyörivä maailma ei aina ihan natsaa omaan rytmiini. En sentään ole toimintakyvytön aamuisin, aamut vaan saisivat alkaa myöhemmin. 

B – Blogi. Vaikka blogini päivittyy harvakseltaan eikä aiheissa ole päätä tai häntää, on blogin kirjoittaminen silti hauskaa puuhaa. 

C – Celsius. Lämpimämpi on mielestäni kivempi kuin kylmempi. En ole vielä Suomen kesissä tavannut liian kuumia päiviä, joten kesä, bring it on! 

D – Doggie. Koira. Kaikista eläimistä se eniten oma ja joskus minullakin on taas oma koira. Siihen asti rapsuttelen muiden koiria. 

E – Elämä. Olipas maailmojasyleilevä kirjain! Mutta elämä on mahtavaa, sen suhteen jaksan aina vaan olla utelias. 

F – Fiilis. Omaa fiilistä asioista pitää kuunnella ja suhtautua siihen sopivalla tavalla. 

G – Gebardi. Joukko musisoivia, hauskoja kavereita ja ystäviä, jotka mm. tekivät taannoisista kolmekymppisistäni huisin paljon paremmat bileet kuin mikä tahansa levymusiikki. Paljon muistoja takana ja toivon mukaan paljon vielä edessäkin. 

H – Harrastukset. Jostain syystä olen paljon onnellisempi, kun vapaa-ajalla on kivaa tekemistä, vaikka niitä blogissa vilahdelleita käsitöitä, juoksukoulua, opiskelua. Mutta pitää muistaa välillä vain rentoutuakin. 

I – Ilo. Elämä on mälsää, jos ei näe iloa pienissäkin jutuissa. 

J – Juoksukoulu. Kolmen viikon juoksukouluilun jälkeen olen koukussa. Jäljellä on vielä kahdeksan viikkoa, mutta luulenpa, että tästä taitaa tulla paljon pitempi innostus. 

K – Kirjat. Ensimmäinen lukemani kirja oli 6-vuotiaana lukemani Pupu Pumppasen korvasärky. Siitä asti kirjoja on luettu aikamoinen määrä eikä loppua näy. Maailman toimivin käyttöliittymä. 

L – Lahti. Kaupunki, josta tarinani alkoi reilut 30 vuotta sitten. 

M – Musiikki, musiikki ja musiikki. Minun tapauksessani ei ole elämää ilman musiikkia eikä musiikkia ilman elämää. 

N – Näytelmä. Hyvä teatteri herättää ajatuksia, pakottaa ajattelemaan ja antaa uusia näkökulmia. 

O – Opiskelu. Noin kymmenen vuoden tauon jälkeen aloin opiskella, tosin Avoimessa yliopistossa, mutta opiskelua se on sekin. Itsensä haastamista, astumista mukavuusalueen ulkopuolelle. 

P – Psykologia. Viittaus edelliseen kirjaimeen, opiskeluaineeni. Mielenkiintoinen, ihana, tärkeä psykologia. 

Q – Question. Kysymykset ovat melkeinpä erikoisalaani, kuten läheiset ovat varmasti huomanneetkin. Kysymällä oppii ja kyseenalaistamalla varsinkin. 

R – Rakkaus. Tietenkin. Rakkaat ihmiset, perhe, ystävät ja tietenkin rakas kummilapsi. Elämää ylläpitävä voima. 

S – Siivet. Ihmislapselle siivet ovat lähinnä kuvaannollinen asia, mutta toki lentokoneen siipinä myös konkreettiset. Siivet ovat vapautta. 

T – Työ. Tärkeä osa elämää jo siksikin, että työpaikalla vietetään arkipäivisin kolmasosa vuorokaudesta. Tärkeää myös oman ammattillisen kehityksen ja elämän mielekkyyden kannalta. 

U – Uutiset. Uutisia seuraan ahkerasti, koska miten voi olla osa tätä maapalloa seuraamatta niitä. 

V – Vapaus. Vapaus tehdä, ajatella, kirjoittaa, olla, matkustaa, elää. 

W – Whistle Bait. Jos em. Gebardi on tuottanut muistoja, on tämä bändi tehnyt niitä aivolohkoihin kymmenkertaisen määrän. Tyttöporukkamme on reissannut Whistle Bait -keikoilla ympäri eteläistä Suomea jo 16 vuoden ajan enkä voi kuin toivoa, että matka jatkuu. 

X – The X-Files. Tätä sarjaa tuijotin jo 90-luvulla ja kiitos Netflixin, nyt uudelleen alusta asti. Toimii edelleen! 

Y – Ystävät. En edes halua kuvitella elämää ilman ystäviä. 

Z – Zig-a-zig-aah! Muinainen lausahdus Spice Girls -biisistä. Jonkinlaista hauskaa kaikki on mahdollista -meininkiä 90-luvulta. 

Å – Å. Joki. Tykkään kaupungeista, joiden läpi kulkee joki. Opiskelukaupunkini Porvoo tämän taisi aloittaa.  

Ä – Äiti. Ja koko perhe. Äidille voi aina soittaa, äiti on kävelevä keittokirja ja muutenkin yleisapuopas. 

Ö – Ölinä, öykkärit. En tykkää.  

Loppuun W-kirjaimen kohdalta löytyvä Whistle Bait. 

Rikas, kaunis kielemme

Tätä aihetta olen mielessäni pyöritellyt jo jonkin aikaa. Karmivaan blogipostaukseen törmättyäni oli aika klikata oman blogin "Uusi blogikirjoitus" -painiketta. 

Luen aika paljon blogeja. Niiden taso on monella tavalla vaihtelevaa, niin aiheiden kuin lempilapseni, kielen, suhteen. Erityisen helposti erot huomaa lukemalla blogiportaalien suojissa asustelevia blogeja useamman samalla kerralla. Minut tunteville ei tule yllätyksenä, että kiinnitän varsin paljon huomiota blogien kieleen ja oikeinkirjoitukseen. Blogikirjoittamisessa voi elellä kielen ja oikeinkirjoituksen suhteen leppoisammin kuin vaikkapa lehtijutuissa enkä väitä, että oma blogini olisi virheetön, en suinkaan. Mutta jos muilta osin mielenkiintoiselta vaikuttava blogi vilisee niin paljon kirjoitusvirheitä, että kuvittelee lukevansa jonkinlaista suomen kielen "älä tee näin" -opusta, se blogi saa jäädä sikseen. 

Erityisen vaikeita usealle bloggaajalle tuntuvat olevan yhdyssanat – tai siis yhdys sanat. Seuraavana listalla ovat mm. isot alkukirjaimet, yleinen oikeinkirjoitus ja täytesanat. Hämmentävää ja huolestuttavaa on se, että monilla yläaste- ja lukioikäisille bloggaajilla tekstit ovat täynnä kirjoitusvirheitä. Heidänhän pitäisi osata säännöt, kun niitä lähes päivittäin koulussa opiskelevat. Samaa ikäluokkaa on tämän kirjoitukseni innoittanut bloggaajakin. Oman tekstin oikolukeminen ei myöskään selvästi kuulu kaikkien bloggaajien tapoihin, vaikka pitäisi. Lukihäiriö jne. ovat tietenkin oma juttunsa, mutta vaahtoankin nyt niistä bloggaajista, joilla ei ole lukihäiriötä tms. estettä oikeinkirjoituksen hallitsemiseen. 

Kirjoitusvirheet ja heikkolaatuinen kieli eivät tokikaan ole vain blogien ongelma. Niihin törmää lehdissä, uutiskirjeissä, tv-sarjojen tekstityksissä, jopa kirjoissa. Yksi pahimpia asioita käännöskirjallisuutta lukiessa on huono käännös. Kun on suomennettu lause sanasta sanaan, mutta pahimmassa tapauksessa lauseen merkitys on muuttunut samalla, kun lausetta ei oikeasti ja aidosti ole käännetty. Tv-sarjoissa huonot käännökset ovat jo legendaarisia: "Tell me about it!" -> "Kerro minulle siitä!" (Frendit joskus muinoin). Tv-sarjoissa ne on kuitenkin helpompi ohittaa kuin kirjassa, varsinkin jos ymmärtää sarjassa puhuttua kieltä eikä tarvitse tekstitystä. 

Suomen kieli on kaunis, rikas, vivahteikas ja monipuolinen kieli. Suojellaan sitä yhdessä, kirjoittamalla sitä oikein! 

Kirjoittamisen riemua

Viimeisimmän viikon ajan olo on ärhäkän flunssan takia ollut kaikkea muuta kuin riemukas, mutta tänään se riemu löytyi jälleen ja flunssakin alkaa hiljalleen hiipua. Jo kauan ennen lenssupöpön saapumista olin sopinut haastattelun Partio-lehteä varten, haastateltavanani oli tällä kertaa lentäjä. Matkailua opiskelleelle ja nimenomaan sitä lentomatkailua aikanaan innoissaan päntänneelle haastattelu oli samaan aikaan paluu IATA-koodien ja Amadeuksen ihmeelliseen maailmaan sekä fiilistelytuokio, koska onhan lentäminen vaan aika vänkä juttu. 

Taannoin pääsin kokeilemaan lentosimulaattorilla lentämistä ja se oli aikuismaisesti sanottuna järjettömän siistiä! (Vaikkakin laskeutuminen tapahtui kiitoradan viereen nokalleen, mutta haluan vakaasti uskoa, että laskeutuminen on se hankala juttu, jota treenataan tuntitolkulla.) En ole koskaan myöskään pelännyt lentämistä, päinvastoin, tykkään siitä. Onhan se täysin järjenvastaista touhua, mutta se touhu tekee tästä maapallosta aikamoisen sopivan kompaktin. Muutamassa tunnissa voi olla usean tuhannen kilometrin päässä kotoa, noin vain. Siksi kai riemusta kiljahdellen edellisessä Partio-lehden toimituspalaverissa varasin itselleni lentäjä-jutun ja nyt se on tehty. Lopputulos on nähtävissä toukokuun viimeisenä päivänä ilmestyvässä Partio-lehdessä. 

Tämän nuha-aivojen rippeillä kirjoitetun höpinän pointti oli tarkoitus olla se, että vaikka tämä kirjoitusharrastus onkin aikaavievää, se on myös huisin mielenkiintoista ja olen tavannut monia loistotyyppejä juttuja tehdessäni ja oppinut vaikka mitä, maalämmöstä lähikirjastopolitiikkaan ja runoudesta halo-ilmiöihin. Puhumattakaan lentämisestä.

Eihän lentämisestä voi kirjoittaa ilman sopivaa taustamusiikkia, Tapio Rautavaaran tahtiin juttu syntyi. 

Kirjoitan, koska uskallan

Kuten ensimmäisessä tekstissäni jo mainitsinkin, tämä vuosi tuntuu olevan elämässäni uskaltamisen vuosi. Uskaltamista on monesti myös kirjoittaminen. Kyllähän siinä asettaa itsensä alttiiksi arvostelulle ja mielipiteille. Kirjoittaminen on kuitenkin minulle niin tärkeää, että hakeudun kaikenlaisen kirjoittamisen pariin kerta toisensa jälkeen, niin töissä kuin harrastuksissakin. 

Ja niin, ne harrastukset, kaksi lehteä eri maailmoista. Molemmissa olen joutunut pois omalta mukavuusalueeltani. En ole koskaan ollut päivääkään partiolainen, kunnes aloitin reilut viisi vuotta sitten Partio-lehden toimituksessa. Kirjasto on ollut ala-asteelta asti tärkeä paikka ja olenpa yhden kesän ollut kesätöissäkin Porvoon kaupunginkirjastossa, mutta en ole opiskellut viestintää, suomen kieltä tai kirjallisuutta tai muuta kirjastoja läheltä liippaavaa alaa. Silti, olen jo pari vuotta ollut vaihtelevan aktiivisesti Kirjastolehden avustaja. 

Eräs ystäväni hiljattain kysyi, miten jaksan tehdä lehtijuttuja päivätyön ohella. Teen juttuja varsin vähän, ehkä kymmenisen vuodessa yhteensä. Ne ovat täydellistä vastapainoa päivätyölle ja tietenkin myös mahdollisuus toteuttaa omaa kirjoitusintoa luovemmin ja monipuolisemmin kuin päivätyössä, jossa kirjoittaminen keskittyy markkinointiteksteihin. 

Yksi kirjoittamisuskalluksista on ollut Jenni Haukion haastattelu Kirjastolehteen. Vaikka en haluakaan nostaa häntä jalustalle vaan ajatella, että kyseessä on minua muutaman vuoden vanhempi runoilija, viestinnän ammattilainen ja Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö, on hän kuitenkin puolisonsa takia tietyssä asemassa tässä maassa. Olikin haaste itselle haastatella häntä runoudesta ja rakkaudesta, tuoda esiin jotain, jota hän ei ole muissa haastatteluissa kertonut. Ja nostamatta omaa häntää ihan hirveästi, olen edelleen tyytyväinen juttuun ja onnellinen siitä, että uskalsin. 

P.S. Jutun pääset lukemaan tästä.