Hyvän kirjan tuntomerkkejä

Eilen illalla luin loppuun hyvän kirjan. Kirjan, jonka parissa aika katoaa, joka saa silmien edessä aukeamaan monenlaiset maisemat, joka tutustuttaa erilaisiin ihmisiin ja kohtaloihin, joka koskettaa ja liikuttaa, joka hymyilyttää ja hyrisyttää. Sellaisen, jonka loputtua jää vähän tyhjä tunne. Missä ovat ne ihmiset, joiden parissa on viettänyt tuntikausia aikaa? Entäs ne maisemat, tuoksut ja äänet? Mitäs sitten? Kun on lukenut hyvän kirjan, ei voi ihan heti aloittaa uutta kirjaa. Ehkä seuraavana iltana, mutta ei samantien. Pitää sulatella, pohdiskella, makustella, sanoa jäähyväiset kirjan henkilöille. Vasta sitten voi päästää uudet henkilöt elämäänsä, avata uuden kirjan ensimmäisen sivun, sukeltaa uusiin maisemiin. 

Tällä kertaa tuo hyvä kirja oli Anthony Doerrin All the Light We Cannot See, joka on myös suomennettu nimellä Kaikki se valo, jota emme näe. Ymmärrän varsin mainiosti, miksi Doerr on Pulitzer-palkinnon kirjastaan saanut! Suosittelen. 

Kuva, jonka Hanna (@hannanoma) julkaisi 12. 12ta 2015 klo 11.04 PST

Tiedäthän...

Tiedäthän sen aina yhtä houkuttelevan ajatuksen katsoa vielä yksi jakso hyvää sarjaa Netflixistä, vaikka seuraavana aamuna on todella aikainen herätys? 

Tiedäthän, miten helppoa edellisessä tilanteessa on käyttää tekosyynä sitä, että nukuttaapa sitten paremmin seuraavana yönä hotellin lakanoissa, kun on kunnolla väsynyt? 

Tiedäthän, miten kivaa on fillaroida yliopistolta kotiin pimenevässä Helsingissä, vaikka varpaat ovatkin vähän jäässä ja viima saa veden valumaan poskille asti? 

Tiedäthän, miten hassu keskustelu hyvän ystävän kanssa saa hymyilemään vielä pitkään keskustelun päätyttyäkin? 

Tiedäthän, miten YouTube osaa joskus ehdottaa just sitä siihen hetkeen täydellistä biisiä? 

Tiedäthän, että elämä on noin yleensä aika pirun kivaa? 

Uuden kodin ekoja kertoja

Pari kuukautta on vierähtänyt uudessa kodissa ja edelleen olen käytännössä päivittäin iloinen siitä, miten kivan kodin onnistuin löytämään. Koti ja kaupunginosa tuntuvat omilta ja se on kiva fiilis se.

Yksi hauskimpia asioita uudessa kodissa ovat ekat kerrat. Eka yö muuttokaaoksen keskellä, ekat siivoamiset, ekat verhot ja tietenkin ekat vieraat niin kaaoksen keskellä kuin nyt sen vähetessäkin, samoin ekat pienet kotikemut. Ihanaa on myös se, että niitä ekoja kertoja on vielä monia tulossa.

Vuodenaikojen vaihtumisen ansiosta parveke elää ekoja kertoja melkeinpä omana juttunaan, syksyn tullen uuden kodin parvekkeella huikean hyvin viihtyvät kukkaset vaihtuvat kynttilälyhtyihin. Mutta nyt parveke saa toimia vielä toivottavasti pitkään kukkasten kotina!

Sisätiloissa edessä ovat ekat isommat kemut, kun ystävät kutsutaan tupaantuliaisiin. Vuodenajat näkyvät tietenkin sisälläkin, valon määrä ja väri vaihtuu kotiani hellivässä ilta-auringossa. Vähintäänkin siis ekan vuoden ajan on luvassa kaikenlaisia ekoja kertoja uudessa kodissa, jään odottamaan niitä innolla!

Sateisen sunnuntain muuttopuuhia

Edellistä postausta kirjoittaessani asunnonmetsästys oli juuri alkanut ja mieleen oli muodostunut jonkinlainen käsitys siitä, millaisen kodin haluaisin jatkossa. Nyt, noin kuukautta myöhemmin, taskussa on uuden kodin avaimet ja muuttoprojekti on jo täydessä vauhdissa. Tänäänkin on talkooporukalla (valtava kiitos kaikille talkoolaisille jo nyt!) kannettu uuteen kotiin tavaroita niin, että molemmat olkapäät ovat isojen kassien kantamisesta pienillä mustelmilla ja selkä tuntuu kankealta. Mutta se on pieni hinta siitä, että muuttoa saa tehdä rauhassa, kassillinen kerrallaan. Melkein kaikki tavarat saa heti paikoilleen ja välttyy siltä kamalalta kaaokselta, joka yhden päivän aikana muuttamisesta aina syntyy. Samalla on ollut aikaa käydä läpi tavaroita, laittaa osa kiertoon, osa roskiin, vapauttavaa. 

Erkkeriä ei uudesta kodista löydy, mutta talolla on ikää useampi vuosikymmen, ikkunalaudalle mahtuu monenmonta viherkasvia, valo tulvii sisään suurista ikkunoista ja sijainti on loistava, vieressä on puisto ja merikin ihan lähellä edelleen, samoin työpaikka ja harrastukset. Lisäksi uudessa kodissa on pikkuinen parveke, johon ilta-aurinko paistaa. Enpä voisi iloisempi olla ja mikä tuuri, sillä uusi koti löytyi alle kahdessa viikossa ja se on toinen asunto, jota kävin katsomassa. Vajaan parin viikon päästä loputkin tavarat siirtyvät uuteen kotiin, aikamoisen ihanaa! 

Uuden kodin lähipuistossa kukkii upea alppiruusu.

Asuntoilmoituksia ja erkkeriunelmia

Viime viikolla se tuli, viesti, jota olen tavallaan jo useamman vuoden osannut odottaa ja sitten en kuitenkaan. Mutta sieltä se tuli. Asumukseni, kotikoloni, jossa olen asustellut kymmenisen vuotta, menee myyntiin. Toki uusi omistaja voisi haluta pitää myös minut, pitkäaikaisen vuokralaisen, mutta koska olen päätynyt jo ennen ko. viestin saapumista muutaman kerran selailemaan asuntoilmoituksia, aika taitaa olla kypsä uudelle kotikololle. 

Tulipalokiirettä ei ole, aikaa on vähintään puoli vuotta, mutta niin vain olen jo varsin tehokkaasti surffaillut asuntoilmoitussivuilla ja suosikkeja on löytynyt useita. Tällä kertaa muuttaminen on jotenkin erilaista kuin silloin aikoinaan tähän nykyiseen kotiin muuttaessani. Tässä asui minua ennen silloinen työkaverini ja hänen kauttaan päädyin tähän asumaan. Loistava sijainti, edullinen vuokra ja pienestä koostaan huolimatta varsin kiva kämppä ovat pitäneet minut paikoillaan. Mutta silti osuvin verbi oli päätyä vaikka tyytyväisenä tässä olenkin asustellut. 

Nyt on kuitenkin hyvä ajankohta miettiä, millaista asuntoa haluaisin kutsua tulevaisuudessa kodikseni. Ostaminen ei valitettavasti tule kyseeseen, joten vuokrailmoituksia selailen. Samoilla kulmilla haluan jatkossakin asustella, meri ja keskusta lähellä, samoin työpaikka ja harrastukset. Haaveilen erkkeristä, vanhasta talosta, korkeista huoneista ja jyhkeistä ikkunalaudoista sekä runsaasta valosta. Tottakai asunnon etsiminen on haaveiden ja realiteettien yhteensovittelua, mutta unelmia pitää silti olla! Katsotaan, minne unelmani vievät! 

Unelmia kuvana.
Kuvan lähde esny.se 

Kirjaimellisesti käsistä lähtenyt neuleprojekti

Viime talvelta jäi jostain syystä luonnoksiin erään neuleprojektin tarina. Tarvitaan niitä sormikkaita keväälläkin, joten tässäpä käsistä lähtenyttä neuleprojektia viime talvelta. 

Ensin oli lanka. Ihana, lempilankakaupasta löytynyt lanka, jota pari kertaa ihastelin loppukesän ja alkusyksyn aikana, mutta en vielä keksinyt, mitä siitä tekisin.  Sitten tuli syksy ja oli aika kaivaa käsineet esiin. Hyvin palvelleet villasormikkaat näyttivät siltä, että oli aika etsiä uudet. Ja niin syntyi idea, se ihana lanka ja sormikkaat. Siitä ihanasta langasta tulee sormikkaat! Siispä lankakaupoille ja elämäni ensimmäistä kertaa väsäämään sormikkaita. 

Mutta miten sormikkaat tehdään? Lapasten kutominen oli tuttua, mutta mites ne sormet. Yhdistelin kahta eri ohjetta ja sovelsin omaa ideaa. Aloitin ensin eräässä ohjelehdessä olleella ohjeella ja kun se ei vastannutkaan ideaani, hyppäsin lennosta toiseen ohjeeseen. Siispä sormikkaista tuli sekoitus kahta ohjetta ja omaa ideaa. Käytännössä sormikkaat on tehty teeteen ohjeella, varsi vain on omaa, 4 cm joustinneuletta (1 o, 1 n). Koska lanka on värikästä, jätin teeteen ohjeesta tekemättä koristelut. Lisäksi peukalokiilaa tehdessä tein lisäykset langankierrolla, ohjeessa neuvotaan tekemään lisäykset neulomalla silmukoiden välinen lanka. Langankierrolla sain kuitenkin itseäni enemmän miellyttävän, reiättömän lopputuloksen.  

Sormikkaat valmistuivat varsin nopsasti ja niitä tehdessä viihdykkeenä toimi mm. Yle Areena ja Netflix. Rentoa ajanvietettä! Mutta mitäs sitten? Neulomisinnostus jatkui pahana ja lankaakin jäi yli puoli kerää. Mites pipo? 

Pipon piti jotenkin muutenkin sopia sormikkaisiin kuin vain langan suhteen. Siispä taas tuunattiin hiukan ohjetta. Tein joustinneuletta ohjeen 3 cm sijaan 4 cm enkä virkannut pipoon ketjua. Piposta tuli yksinkertainen, mutta sileä pinta ja joustinneule olivat ne jutut, jotka yhdistivät pipon ja sormikkaat. 

Kaulahuivin idea tuli raitiovaunussa matkalla Messukeskukseen Lemmikkimessuille ja koska mukana ei ollut muistivihkoa, sai kännykän muistiinpanot toimia tallennusvälineenä. Eihän sellaista riskiä voi ottaa, että unohtaa idean! Kaulahuivissakin piti tietenkin olla joustinneuletta ja sileää neuletta. Lainasin Baktus-huivista silmukoidenlisäystahdin, mutta muuten malli on oma keksintöni. 

Näin huivini syntyi. Baktus aloitetaan neljällä silmukalla, mutta minun huivini alkoi 14 silmukasta hyvinkin sattumalta, joten alkusilmukoiden lukumäärällä ei ole väliä. Neuloin alkuun joustinneuletta 14 silmukalla 3 cm. Sen jälkeen lisäsin keskellä, eli tässä tapauksessa kudottuani joustinneuletta 7 silmukan verran, yhden silmukan langankierrolla ja kerros loppuun joustinneuletta (7 silmukkaa joustinneuletta, 1 langankierto, 7 silmukkaa joustinneuletta). Sen jälkeen neuloin kolme kerrosta niin, että molemmissa reunoissa 7 silmukkaa jatkoivat joustinneuletta ja keskellä olevan silmukan neuloin oikealla puolella oikeana ja nurjalla nurjana. Neljännellä kerroksella lisäsin taas yhden silmukan (langankierrolla tämäkin ja tästä eteenpäinkin) ja neuloin taas 3 kerrosta (lisäyskerroksella siis 7 silmukkaa joustinneuletta, langankierto, 1 oikein, 7 silmukkaa joustinneuletta). Sen jälkeen taas yksi silmukka lisää, mutta nyt toiselle puolelle ensimmäistä lisäämääni silmukkaa (7 silmukkaa joustinneuletta, 2 oikein, langankierto, 7 silmukkaa joustinneuletta). Näin jatketaan, kunnes langasta on neulottu noin puolet (esim. vaaka on kätevä apuväline). Sen jälkeen alkavat kavennukset, jotka nekin tehdään sileän neuleen reunoissa vuorotellen molemmissa reunoissa. 

Näillä neulomuksilla pysyi koko talven lämpimänä ja iloisen väriset lämmittäjät piristivät myös mieltä talven pimeydessä. Lanka vaikuttaa hyvin kestävältä, ahkerasta käytöstä huolimatta esim. sormikkaissa ei näin kevään koitettua ole nyppyjä eikä kuluneita kohtia. Suosittelen! 

Kiireen ja stressin nujertajat

Aika monelle taitaa olla tuttu sellainen tunne, kun päässä vain surisee kaiken kiireen ja stressinkin keskellä. Aivot eivät meinaa iltaisin mennä "pois päältä", kun pitäisi käydä nukkumaan ja stressi kiristää hartiat kipeäksi mykkyräksi. Suoraan omasta elämästäni koko repertuaari. Mitä sitten voi itse tehdä? 

Itsekseen mikään noista ei katoa vaan on tehtävä itse jotain asian hyväksi. Tunnustan suoraan, että tuon sisäistämiseen meni aika monta vuotta, mutta parempi nyt kuin vuosien kuluttua! Kokeilun ja etsiskelyn jälkeen olen tainnut löytää ainakin itselleni toimivan yhdistelmän. (Lähes) jokapäiväisellä meditaatiolla saa aivot "pois päältä" ja surinan hiljenemään. Meditaatiota koskee sama kuin moni muitakin asioita elämässä, jokaisen täytyy löytää se juuri itselle sopiva tapa, ohjattu tai itsenäisesti tehty. Aloittelevana meditoijana (säännöllistä meditointia on tätä kirjoittaessa takana viitisen viikkoa) pidän ohjatusta meditaatiosta ja siihen on nykyään vaihtoehtoja, joista löytyy varmasti jokaiselle se sopivin. On meditaatiotunteja esim. joogasaleilla ja appeja älypuhelimiin, oma valintani on verkossa ja älypuhelimessa toimiva Headspace. Voin itse valita, milloin on sopiva hetki meditoida, kätevää! 

Kevätaurinko joogasalille mennessä.

Viikottainen joogatunti taas avaa hartioiden kipeät mykkyrät ja suoristaa selän. Joogan jälkeen veri kiertää koko kropassa ja kiristykset ovat kadonneet. Jooga auttaa meditaation lailla myös kuuntelemaan omaa itseä ja omaa kroppaa. Tässäkin testailu auttaa, että löytää juuri omalle kropalle ja päälle sopivan joogatyylin ja -opettajan. Minun joogasalini on pieni, ihana Pihasali. 

Kävelyllä Lauttasaaressa yhdessä hyvän ystävän kanssa.

Lisäksi kiireen nujerrukseen ja jaksamiseen auttavat omalla kohdallani myös liikunta, ystävät, musiikki, teatteri, käsityöt, lukeminen, asiat, jotka saavat ajatukset pois töistä ja muista sellaisista. Päämäärätön fillarointi ympäriinsä tai ripeä lenkki kävellen/juosten tyhjentävät päätä mukavasti ja sinne lenkkireitin varrelle jäävät helposti ärsytykset, kotiin palaa kepein mielin. Eikä mikään ole parempaa kuin ystävät, musiikki ja muut taidemuodot tai käsitöiden nypertäminen. Välillä sen kävelylenkinkin voi yhdistää ystävien tapaamiseen, toimii taatusti! 

Musiikki on parasta aina ja kaikkialla!
Tässä kuvassa jo aiemminkin blogissani mainittu Whistle Bait.